Kaisa Tammi kertoo trauman vankina elämisestä, siitä, miten vankilat on usein traumatisoituneiden, kipua kokeneiden ihmisten keskittymiä. Vankilanjohtajan työssä ihmisten pahoinvointi tuli käsinkosketeltavaksi.
Kaisan mukaan Suomessa on noin 3000 tällä hetkellä vangittua ihmistä, ja heistä ei kai juuri löydy ketään, jolle ei olisi jotakin epäsuotuisaa tapahtumaa elämän varrella sattunut. Viimeistään oma rikos yleensä on todella poikkeava kokemus. Samalla Kaisa muistuttaa, että ei väheksy aikuisen ihmisen valintojen arvoa. Jokaisella on aina vastuu omista valinnoista.
On kuitenkin paljon asioita, jotka kaventavat ihmisen kykyä tehdä valintoja. Kaikista vangeista noin joka viides vanki on lapsena tullut kotona pahoinpitelyksi. Joka neljäs vanki on tullut sijoitetuksi perheensä ulkopuolelle, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta. 10 prosenttia vangeista on kokenut lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Naisvangit näyttäytyvät tässä vielä enemmän kärsineinä, heillä seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen on vielä paljon paljon yleisempää. Tässä valossa tarkasteltuna tulee selvästi ilmi se, miten tärkeää olisi toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset voisivat kokonaisvaltaitaisesti terveemmin juuri tärkeinä varhaisvuosina.
Kaisa Tammi onkin halunnut johtajana panostaa siihen, että ihmiset voisivat paremmin edes vankilassa. Hyvinvointi on myös turvallisuuskysymys — jos vangit voivat paremmin, vankilassa on kaikilla turvallisempaa.
Useilla elinkautisvangeilla on Kaisan mukaan tarve alleviivata sitä, että heillä on ollut todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Miksi? Tämä on Kaisan mukaan todella erityistä ja pohdituttuvaa, ja olisikin mielenkiintoista, jos joku lähtisi tarkemmin tutkimaan asiaa, koska Kaisa ajattelee että tuo ei ehkä ole ihan koko totuus.
Toivon löytymisen huomaa Kaisan mukaan siitä, että menneisyydessä koettu tuska käynnistää halun työskennellä ja nähdä vaivaa paremman tulevaisuuden eteen. Että enää ei jäädä menneisyyden ja trauman vangiksi, vaan tehdään töitä toipumisen eteen. Silloin toivo on löytynyt. Toivo on mielettömän tärkeää, se ohjaa meitä parempaan huomiseen.
Löydät meidät myös seuraavista palveluista:
Traumainformoitu Toivo sivut
Youtube
Twitter @TraumaToivo
Traumainformoitu Toivo host: Aster Hedman. Jinkut: Beni