Päivitetty 07/2026
Traumainformoidun työotteen yhtenä tärkeänä tietoperustana on ymmärrys lapsuuden haitallisten kokemusten eli ACE-kokemusten merkityksestä. ACE-kokemukset (adverse childhood experiences) voivat vaikuttaa merkittävästi terveyteen, ihmissuhteisiin ja niihin keinoihin, joilla ihminen pyrkii selviytymään kuormittavista tilanteista. Ne eivät kuitenkaan yksin määritä sitä, millaiseksi elämä muodostuu. ACE-ymmärrys auttaa tunnistamaan lapsuuden haitallisiin kokemuksiin liittyviä riskejä ja ehkäisemään niiden mahdollisia seurauksia. Sen rinnalle tarvitaan tietoa myös suojaavista kokemuksista, turvallisista ihmissuhteista ja ihmisen mahdollisuudesta toipua.
Traumainformoitu näkökulma ei kysy vain: ”Mitä sinulle on tapahtunut?” Se kysyy myös: ”Mikä on auttanut sinua selviytymään?” ja ”Mikä voisi vahvistaa turvallisuuttasi ja toimijuuttasi juuri tällä hetkellä?”
Mitä ACE-kokemuksilla tarkoitetaan?
ACE on lyhenne englannin sanoista Adverse Childhood Experiences. Suomeksi puhutaan lapsuuden haitallisista tai kuormittavista kokemuksista. Alkuperäisessä ACE-tutkimuksessa tarkasteltiin esimerkiksi lapsen kokemaa fyysistä, seksuaalista ja emotionaalista väkivaltaa, laiminlyöntiä, läheiseen kohdistuvan väkivallan näkemistä sekä vanhemman päihde- tai mielenterveysongelmaa, vankeutta ja vanhempien eroa (Felitti ym., 1998).
Myöhemmässä tutkimuksessa näkökulma on laajentunut. Lapsen kehitykseen voivat vaikuttaa myös esimerkiksi kiusaaminen, yhteisössä koettu väkivalta, läheisen vakava sairastuminen tai kuolema, köyhyys, syrjintä, turvattomat asuinolosuhteet, sota ja pakolaisuus. Kaikki vaikeat tapahtumat eivät kuitenkaan johda traumatisoitumiseen.
Erityisen merkityksellistä on se, saako lapsi vaikeiden kokemusten keskellä riittävästi tukea ja kannattelua. Se kuuluisa yksikin turvallinen aikuinen voi toimia tärkeänä suojaavana tekijänä ja tukea lapsen suotuisaa kehitystä. Vaikutusten kannalta merkitystä on myös sillä, kuinka pitkäkestoista ja toistuvaa lapsen kokema stressi on, miten hänen lähellään olevat ihmiset pystyvät tukemaan häntä ja kuinka hyvin yhteiskunnan tarjoama tuki vastaa juuri lapsen ja hänen huoltajiensa tarpeisiin.
ACE-kokemus ei siis ole sama asia kuin trauma. Trauma viittaa siihen, millaisen jäljen tapahtuma tai olosuhde jättää ihmisen mieleen, kehoon, turvallisuuden kokemukseen ja toimintakykyyn. Sama tapahtuma voi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Myös samantyyppisen kokemuksen seuraukset voivat olla erilaisia sen mukaan, missä elämänvaiheessa se tapahtuu, millaisia voimavaroja ihmisellä on sekä millaista tukea ja turvaa hänen ympärillään on.
Miksi lapsuuden kokemuksilla on merkitystä?
Lapsen hermosto ja stressinsäätely kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Tavallinen, ajoittainen stressi kuuluu elämään ja voi turvallisen aikuisen tuella vahvistaa selviytymiskykyä. Pitkittynyt tai toistuva kuormitus on haitallisempaa erityisesti silloin, kun lapsi jää ilman suojaa, lohdutusta ja apua.
Tällöin lapsen elimistö voi joutua pitkittyneesti ylläpitämään valmiustilaa, joka on alun perin auttanut selviytymään. Myöhemmin tämä voi näkyä esimerkiksi herkistyneenä uhkien havaitsemisena, voimakkaina stressireaktioina, vetäytymisenä, uniongelmina, keskittymisvaikeuksina tai korostuneena vaikeutena luottaa toisiin. Nämä reaktiot eivät ole merkkejä heikkoudesta tai ”rikkinäisyydestä”, vaan ne voidaan ymmärtää olosuhteissa syntyneiksi selviytymiskeinoiksi – selviytymisviisaudeksi (Fisher, 2019).
Lapsuuden haitallisten kokemusten kasautuminen on väestötasolla yhteydessä moniin myöhempiin terveys- ja hyvinvointiriskeihin. Kansainvälisessä tutkimuksessa yhteyksiä on havaittu muun muassa mielenterveyden ongelmiin, päihteiden riskikäyttöön, väkivallan kokemiseen ja tekemiseen sekä useisiin fyysisen terveyden ongelmiin (Hughes ym., 2017). Myös suomalaisten väestö-, kohortti- ja rekisteritutkimusten mukaan ACE-kokemukset voivat heijastua hyvinvointiin, osallisuuteen ja elämänkulkuun monin tavoin (Ellonen ym., 2025; Kataja ym., 2025; Laajasalo ym., 2025; Lietzén ym., 2021; Pitkänen ym., 2019).
Yhteys ei kuitenkaan tarkoita, että ACE-kokemus aiheuttaisi yksin tietyn sairauden tai että yksittäisen ihmisen tulevaisuutta voitaisiin ennustaa ACE-pistemäärästä. Väestötason riskitieto kertoo ryhmien välisistä todennäköisyyksistä, ei yksittäisen ihmisen kohtalosta.
”Reaktiot eivät ole merkkejä heikkoudesta tai ”rikkinäisyydestä”, vaan ne voidaan ymmärtää olosuhteissa syntyneiksi selviytymiskeinoiksi – selviytymisviisaudeksi!” (Fisher, 2019).
Useissa hyvinvointia kartoittavissa tutkimuksissa on selvästi havaittavissa miten lapsuudenajan vahingollisten tapahtumien määrän eli niin sanottujen ACE-pisteiden kohotessa myös aikuisiän ongelmat (esimerkiksi vaikea ylipaino, masentuneisuus, itsemurha-alttius ja päihteiden väärinkäyttö) lisääntyvät. Myös riski sairastua automimmuunisairauteen sekä sydänsairauteen suurenee eikä ilmiötä kyetä selittämään huonoilla elintavoilla, etnisellä alkuperällä tai sosioekonomisella statuksella. (Felitti ym 1998.)
ACE-tutkimus sai alkunsa Kaliforniassa, USA:ssa vuonna 1998. Laajassa tutkimuksessa huomattiin lapsuuden ajan haitallisilla tapahtumilla olevan suuret merkitykset aikuisiän hyvinvointiin niin terveydellisiltä, sosiaalisilta kuin taloudellisilta vaikutuksiltaan. (Felitti ym 1998.) Emotionaalisen traumatisoitumisen kulmakiveksi nousseessa ACE-tutkimuksessa huomattiin lapsuudenaikaisten haitallisten kokemusten seurausten näkyminen usein vielä vuosikymmenien jälkeen tutkittavien fyysisessä ja psyykkisessä terveydessä. ACE-pisteiden kategoriat olivat mm. emotionaalinen väkivalta, fyysinen tai seksuaalinen kaltoinkohtelu, emotionaalinen laiminlyönti, päihdeongelma perheessä, perheenjäsenen mielenterveyden ongelma, vanhempien ero ennen lapsen 18. ikävuotta sekä vanhemman vankilatuomio. Vastaajat olivat keskituloisia, pääosin valko-ihoisia amerikkalaisia, eivät tilastollisesti huono-osaisia. Suurella osalla tutkittavista oli korkeakoulututkinto. (Felitti ym 1998.)
Felittin tutkijaryhmän yksi tärkeimpiä oivalluksia oli ajatus siitä, että ongelmana pitämämme toiminta, kuten esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö, itsetuhoinen käytös ja syömishäiriöt olisivatkin jonkin asiakkaan elämässä piilevän ongelman ratkaisuyritys eikä alkuperäinen ongelma. (Felitti ym 1998; Burke Harris 2019, 65.)
ACE-pistemäärä kuvaa väestötason riskiä
ACE-ajattelun yksi tunnettu tapa on kokemusten laskeminen yhteen. Tavallisesti jokaisesta kokemustyypistä saa yhden pisteen riippumatta siitä, oliko tapahtuma yksittäinen vai vuosia jatkunut. Tutkimuksissa suurempi pistemäärä on ryhmätasolla yhdistynyt suurempaan myöhempien ongelmien todennäköisyyteen.
Pistemäärän helppous on tehnyt ilmiön näkyväksi, mutta samalla siihen sisältyy merkittäviä rajoituksia:
Pisteet eivät kuvaa kokemuksen vakavuutta, kestoa, toistuvuutta tai ajankohtaa.
Alkuperäinen lista ei kata kaikkia lapselle haitallisia kokemuksia eikä yhteiskunnallisia kuormitustekijöitä.
Pistemäärä ei huomioi suojaavia ihmissuhteita, saatua tukea, voimavaroja eikä nykyistä toimintakykyä.
ACE-pisteitä ei pidä käyttää diagnoosikeinona, ihmisten luokitteluun tai yksilöllisen terveysriskin ennustamiseen. Myöskään korkea pistemäärä ei kerro, että ihminen olisi vaurioitunut pysyvästi. Anda, Porter ja Brown (2020) ovat varoittaneet irrottamasta ACE-pistemäärää sen alkuperäisestä väestötutkimuksellisesta tarkoituksesta.
Tutkimusnäyttö ei tällä hetkellä tue ajatusta, että kaikkien asiakkaiden ACE-pisteet pitäisi rutiininomaisesti laskea. Laajoihin seulontoihin liittyy eettisiä ja käytännöllisiä kysymyksiä: miksi tietoa kerätään, miten siihen vastataan, millaista tukea on saatavilla ja voiko kysyminen johtaa leimaamiseen tai tarpeettomaan kokemusten avaamiseen? Kysymisen tulee tapahtua turvallisesti, vapaaehtoisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Traumainformoidussa työotteessa olennaista on tunnistaa, että yksilön tai yhteisön aiemmat haitalliset kokemukset voivat auttaa ymmärtämään nykyistä tilannetta. Yhtä tärkeää on säilyttää toivon näkökulma. Jos kuormittavat kokemukset ovat vaikuttaneet ihmisen tapaan selviytyä ja toimia, turvalliset ja korjaavat kokemukset voivat puolestaan vahvistaa hänen hyvinvointiaan, toimintakykyään ja mahdollisuuksiaan toipua.
Toisaalta lapsuuden haitallisten kokemusten ja niiden nykyisten vaikutusten sensitiivisellä tunnistamisella voi olla suuri merkitys silloin, kun kysyminen liittyy todelliseen mahdollisuuteen tarjota tukea. Esimerkiksi raskaus-, synnytys- ja vauva-aikana vanhemman aiemmat traumakokemukset voivat aktivoitua ja vaikuttaa synnytykseen valmistautumiseen, avun vastaanottamiseen, vanhemmuuteen sekä vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen. Varhainen tunnistaminen voi mahdollistaa tuen kohdentamisen ja ehkäistä ylisukupolvisia riskejä. Tämä edellyttää ammattilaisten koulutusta, turvallista puheeksi ottamista, vakauttamistaitoja sekä toimivia tuki- ja hoitopolkuja (Isosävi ym., 2024).
Lapsen oma ääni on korvaamaton
Suomalainen tutkimus lapsuuden haitallisista kokemuksista on vahvistumassa. Vuosina 2022–2028 toteutettava ACElife-tutkimuskonsortio tarkastelee suomalaisten lasten haitallisia kokemuksia, niiden myöhempiä seurauksia, palvelujärjestelmän kykyä tunnistaa kaltoinkohtelua sekä ehkäisevien ja suojaavien palvelujen vaikuttavuutta.
Turun yliopiston FinnBrain-syntymäkohortissa on tutkittu, miten 9–10-vuotiailta lapsilta voidaan kysyä haitallisista kokemuksista eettisesti ja turvallisesti. Tutkimuksessa haastateltiin 497 lasta sekä heidän äitejään. Lasten ja äitien kertomukset vastasivat toisiaan parhaiten ulospäin näkyvissä tapahtumissa. Pelon ja turvattomuuden kaltaisissa subjektiivisissa kokemuksissa lapsen oma kertomus toi esiin tietoa, jota vanhempi ei aina tiennyt (Kataja ym., 2025).
Suurin osa lapsista koki haastattelun neutraalina tai myönteisenä. Tutkimus ei tarkoita, että vaikeista kokemuksista voitaisiin kysyä miten tahansa. Se osoittaa, että huolellisesti suunniteltu, vapaaehtoisuuteen perustuva keskustelu voi olla turvallinen, kun lapsi saa vastata omin sanoin ja tarjolla on tarvittaessa tukea ja jatko-ohjausta.
| Olennaista ei ole vain kysyä, vaan myös kuunnella ja olla valmis toimimaan kuullun perusteella. |
ACE-tieto tarvitsee rinnalleen yhteiskunnallisen ja rakenteellisen näkökulman
Yksilöön tai perheeseen kohdistuva ACE-tarkastelu voi jättää näkymättömiin ne olosuhteet, joissa haitalliset kokemukset syntyvät ja kasautuvat. Köyhyys ei kuulu alkuperäiseen ACE-luetteloon, mutta toimeentulovaikeudet voivat merkittävästi lisätä perheen kuormitusta ja heikentää mahdollisuuksia saada oikea-aikaista apua. Myös syrjintä, palvelujen puutteet, turvattomat asuinolosuhteet ja muut rakenteelliset tekijät vaikuttavat lasten ja perheiden turvallisuuteen.
ACE-tietoa ei tule käyttää vanhempien syyllistämiseen. Vanhemman oma traumatausta, mielenterveyden vaikeudet tai päihdeongelma eivät tee hänestä automaattisesti huonoa vanhempaa. Ne voivat kuitenkin lisätä koko perheen tuen tarvetta. Traumainformoitu työote kohdistaa huomion sekä yksilön kokemuksiin että niihin perheiden, yhteisöjen, palvelujen ja yhteiskunnan olosuhteisiin, joissa turvallisuutta voidaan vahvistaa.
Ehkäisy tarkoittaa käytännössä myös perheiden oikea-aikaista tukea, väkivallan ehkäisemistä, riittäviä mielenterveys- ja päihdepalveluja, toimeentulon turvaamista, turvallista varhaiskasvatusta ja koulua sekä lapsen oikeutta tulla kuulluksi.
Traumainformoitu, toivoa vahvistava ja arjen vakautta tukeva työskentelytapa on tärkeä osa paremman tulevaisuuden rakentamista niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin sosiaali- ja terveyspalveluissakin. Turvallisuutta, ennakoitavuutta, kuulluksi tulemista ja toimijuutta vahvistavat kohtaamiset voivat tarjota lapsille ja aikuisille kokemuksia, jotka tukevat hyvinvointia ja muuttavat elämän suuntaa.
ACE ei ole kohtalo
Ihmisen hermosto ja mieli ovat muovautuvia läpi elämän. Varhaiset kokemukset vaikuttavat kehitykseen, mutta ne eivät kirjoita muuttumatonta käsikirjoitusta tulevaisuudelle. Toipumista voivat vahvistaa turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet, mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi, arjen ennakoitavuus, osallisuus, oikea-aikainen tuki sekä kokemus omasta arvosta ja toimijuudesta.
Haitallisten kokemusten rinnalla on tärkeää tarkastella lapsuuden myönteisiä kokemuksia eli PCE-kokemuksia (Positive Childhood Experiences). Niihin voivat kuulua esimerkiksi kokemus siitä, että lapsi voi puhua tunteistaan, että ainakin yksi aikuinen seisoo hänen rinnallaan ja että hän kokee kuuluvansa kouluun tai yhteisöön. Myönteiset kokemukset eivät pyyhi pois tapahtunutta, mutta ne voivat tukea mielenterveyttä ja selviytymistä myös silloin, kun lapsuudessa on ollut huomattavaa kuormitusta (Bethell ym., 2019).
Relationaalisen terveyden käsite siirtää katsetta riskien laskemisesta niihin suhteisiin, joissa turvallisuus, pysyvyys ja hoiva rakentuvat. Tämä näkökulma muistuttaa, ettei resilienssi ole vain yksilön ominaisuus. Se syntyy ja vahvistuu suhteissa sekä ympäristöissä, jotka tarjoavat ihmiselle todellisia mahdollisuuksia selviytyä, vahvistua ja toipua (Uotila-Laine & Hakulinen, 2025).
Mitä ACE-tieto merkitsee kohtaamistyössä?
ACE-tieto voi auttaa ammattilaista ymmärtämään käyttäytymistä uudella tavalla. Päihteiden käyttö, vetäytyminen, ylivireys, aggressiivisuus tai vaikeus sitoutua palveluun voivat joskus olla yrityksiä säädellä sietämätöntä oloa tai suojautua uusilta pettymyksiltä. Ymmärtäminen ei tarkoita vahingollisen toiminnan hyväksymistä tai vastuusta vapauttamista, mutta se auttaa etsimään toimivampia tapoja vahvistaa turvallisuutta, säätelyä, toimijuutta ja vastuullista toimintaa.
Traumainformoitu kohtaaminen ei edellytä asiakkaan koko traumahistorian selvittämistä. Usein tärkeämpää on kysyä nykyhetkestä:
Mikä auttaisi sinua tuntemaan olosi tässä tilanteessa turvallisemmaksi?
Haluatko kertoa tästä nyt, myöhemmin vai et lainkaan?
Mitä toivot minun ymmärtävän tilanteestasi?
Ketkä ihmiset tai mitkä asiat ovat tukeneet sinua?
Millainen apu olisi sinulle juuri nyt hyödyllistä?
Työntekijän tehtävä ei ole kaivaa esiin kokemuksia, joita hänellä ei ole mahdollisuutta auttaa käsittelemään. Tehtävänä on rakentaa kohtaaminen, jossa ihmisellä säilyvät valinnan mahdollisuus, arvokkuus ja hallinnan tunne.
Myös työntekijällä on oma kokemushistoriansa
Auttamis- ja ihmissuhdetyötä tekevillä ammattilaisilla on tutkimuksissa havaittu runsaasti lapsuuden haitallisia kokemuksia. Useita tai kasautuneita ACE-kokemuksia on raportoitu esimerkiksi lasten ja perheiden palveluissa sekä muussa vaativassa ihmissuhdetyössä toimivilla ammattilaisilla (Esaki & Larkin, 2013; Hiles Howard ym., 2015).
Työntekijän oma kokemushistoria ei tee hänestä soveltumatonta auttamistyöhön. Se voi vahvistaa empatiaa, herkkyyttä havaita asiakkaan kokemuksia ja kykyä ymmärtää selviytymisen erilaisia muotoja. Jos omat kokemukset kuitenkin aktivoituvat työssä ilman riittäviä mahdollisuuksia niiden tunnistamiseen, säätelyyn ja reflektioon, ne voivat lisätä emotionaalista kuormitusta sekä alttiutta sijaistraumatisoitumiselle ja myötätuntouupumukselle.
Traumainformoitu työote ei edellytä työntekijältä täydellistä eheyttä, vaan riittävää tietoisuutta itsestään ja omista säätelytavoistaan. Ammatillinen toimijuus ei synny haavoittuvuuden puutteesta, vaan kyvystä kohdata oma haavoittuvuus ja historia reflektiivisesti. Olennaista ei siksi ole työntekijöiden kokemushistorian seulominen tai heidän henkilökohtaisen elämänsä avaaminen työpaikalla. Tärkeää on rakentaa työyhteisöön turvallisia ja vapaaehtoisuuteen perustuvia mahdollisuuksia reflektioon, työnohjaukseen, kuormituksen säätelyyn ja avun saamiseen. Vastuu ei voi jäädä yksittäisen työntekijän itsetuntemuksen tai selviytymiskyvyn varaan (Hiles Howard ym., 2015; Lauridsen & Munkejord, 2022; Miller Itay & Turliuc, 2023; Steen ym., 2021).
Kansainvälisessä sosiaalityön tutkimuksessa käytetään käsitettä eletyt kokemukset (lived experience) kuvaamaan ihmisen omakohtaisia kokemuksia ja sitä, miten ne vaikuttavat hänen tapaansa hahmottaa, merkityksellistää ja kohdata erilaisia elämäntilanteita ja sosiaalisia ilmiöitä. Traumainformoitu näkökulma auttaa tarkastelemaan työntekijän elettyjä kokemuksia paitsi mahdollisen kuormittuvuuden ja haavoittuvuuden myös relationaalisen ymmärryksen, empatian ja ammatillisen toimijuuden lähteenä (Mackay, 2023; Hiles Howard ym., 2015).
Traumainformoidun Toivon käytännön vinkit:
Tunnista traumatausta yhtenä mahdollisena selityksenä. Itsetuhoiselta, ristiriitaiselta tai vihamieliseltä vaikuttavan käyttäytymisen taustalla voi olla traumakokemuksia ja selviytymiskeinoja. Älä kuitenkaan selitä kaikkea traumalla. Itsetuhoisessa tilanteessa varmista välitön turvallisuus ja asianmukainen apu.
Kysy turvallisuudesta, älä kaiva kokemuksia esiin. Älä kartoita ACE-kokemuksia järjestelmällisesti ilman riittävää koulutusta, selkeää tarkoitusta ja mahdollisuutta vastata kuultuun. Kysy esimerkiksi: ”Mitä tarvitset tässä tilanteessa, jotta voisit kokea arjessasi enemmän turvaa?”
Älä tee päätelmiä pistemäärästä. Kuuntele kokemusten merkitystä, nykyistä tilannetta, voimavaroja ja tuen tarvetta.
Huomaa suojaavat suhteet. Kysy, kuka on auttanut, missä ihminen on kokenut kuuluvansa joukkoon ja mikä on tuonut turvaa.
Vahvista ennakoitavuutta ja toimijuutta. Kerro, mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä vaihtoehtoja on ja kuka tekee päätökset. Tee asioita ihmisen kanssa, älä hänen puolestaan tai hänen ylitseen silloin, kun se on mahdollista.
Varaudu kuuntelemaan ja vastaamaan kuultuun. Ohjaa tarvittaessa tuen piiriin. Kokemuksista kysymisellä tulee olla yhteys turvasuunnitelmaan, palveluihin tai muuhun konkreettiseen apuun.
Etsi pieniä arjen vakauttamisen keinoja. Kysy: ”Mikä pieni asia auttaa sinua arjessa?” Se voi olla esimerkiksi kävely, lämmin suihku, teekupillinen, musiikki, miellyttävä tuoksu tai yhteys turvalliseen ihmiseen. Keinon tulee tuntua juuri kyseisestä ihmisestä turvalliselta.
Tarkastele ympäristöä ja rakenteita. Kysy, millaiset perheen, palvelujärjestelmän tai yhteiskunnan olosuhteet ylläpitävät kuormitusta – ja mihin niistä voidaan vaikuttaa.
| ACE-ymmärryksen tärkein tehtävä ei ole laskea, kuinka paljon pahaa ihmiselle on tapahtunut. Sen tehtävänä on auttaa ehkäisemään lasten vahingoittumista, tunnistamaan tuen tarpeita ja rakentamaan enemmän sellaisia suhteita ja ympäristöjä, joissa turvallisuus ja toivo voivat kasvaa. |
Kuuntele aiheesta lisää Traumainformoitu toivo – podcastista:
ACE-kokemukset ja niiden merkitys hyvinvoinnille
Vieraana THL:n tutkimusprofessori, oikeuspsykologian dosentti ja psykologian tohtori Taina Laajasalo. Jaksossa käsitellään ACE-kokemusten määrittelyä ja kasautumista, niiden yhteyksiä myöhempään hyvinvointiin sekä toivon ja turvallisten aikuissuhteiden suojaavaa merkitystä.
Toivoa ja toipumista kiintymyssuhteen merkityksen ymmärtämisestä
Vieraana Traumaterapiakeskuksen johtaja, psykologian tohtori ja psykoterapeutti Sanna Isosävi. Jaksossa käsitellään varhaisten kiintymyssuhteiden yhteyttä myöhempään hyvinvointiin, kiintymyssuhdemallien ylisukupolvisuutta sekä mahdollisuutta vahvistaa turvallisuutta ja toipumista myös aikuisena.
Vanhemman oman traumataustan vaikutus
Vieraana kasvatuspsykologian asiantuntija Anu Miettinen. Jaksossa käsitellään vanhemmuuden herättämiä traumareaktioita, hermoston toimintaa, häpeän vähentämistä ja mahdollisuutta katkaista ylisukupolvista traumatisoitumista. Kesto 36 minuuttia.
Väkivaltaisesti oireilevan nuoren tukeminen
Vieraana nuorisopsykiatrian professori ja ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala. Jaksossa käsitellään muun muassa traumataustan huomioimista, tunnesäätelyn ja arjen taitojen tukemista sekä turvallisten aikuissuhteiden merkitystä. Kesto 43 minuuttia.
Pahuuden taustalla on usein inhimillisen kärsimyksen kokemuksia
Vieraana työelämäprofessori, asiantuntijaylilääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerma. Jaksossa käsitellään varhaisen traumatisoitumisen yhteyksiä myöhempään hyvinvointiin sekä vakavasti oireilevien lasten ja nuorten tukemista. Keskustelussa korostuvat turvallinen ja vakaa ympäristö, lämpö, johdonmukaiset rajat, arjen taitojen harjoittelu sekä korjaavien kokemusten mahdollistama toipuminen.
Traumainformoitu väkivaltatyö
Vieraana valtiotieteiden tohtori ja sosiaalityön emeritusprofessori Leo Nyqvist. Jaksossa käsitellään väkivallan ja lastensuojelutarpeiden ylisukupolvisuutta, perheille tarjottavan varhaisen tuen merkitystä sekä moniammatillista väkivaltatyötä. Lisäksi puhutaan työntekijöiden emotionaalisesta kuormituksesta, sijaistraumatisoitumisesta ja työyhteisön vastuusta.
Trauman vankina
Vieraana entinen vankilanjohtaja Kaisa Tammi. Jaksossa tarkastellaan traumataustan ja lapsuuden haitallisten kokemusten yleisyyttä rikosseuraamustyössä, ihmisen valintoihin vaikuttavia olosuhteita sekä vastuun ja ymmärtämisen välistä suhdetta. Lisäksi keskustellaan ennaltaehkäisystä, turvallisuuden vahvistamisesta ja toivosta toipumisen lähtökohtana.
Toivo luo tulevaisuuden
Vieraana yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiaalityön asiantuntija Johanna Linner Matikka. Jaksossa tarkastellaan henkisen pahoinvoinnin ja osattomuuden juurisyitä, ACE-tutkimusta sekä sitä, kuinka oikea-aikainen ja oikein kohdennettu tuki voi vahvistaa toivoa ja mahdollistaa toipumisen vaikeistakin elämäntilanteista.
| ACE-tieto ei kerro, kuka ihminen on tai millaiseksi hänen tulevaisuutensa muodostuu. Se auttaa näkemään, miksi turvallisuutta ja tukea tarvitaan. |
Haluatko lisätietoa ihmistyön ammattilaisten omista ACE-kokemuksista? Syvenny aiheeseen: eletyt kokemukset auttamistyössä
Mackay, T. (2023). Lived Experience in Social Work: An Underutilised Expertise
Artikkeli tarkastelee elettyä kokemusta sosiaalityössä vielä liian vähän hyödynnettynä asiantuntijuutena.
Parsell, C., Kuskoff, E. & Constantine, S. (2024). What Is the Scope and Contribution of Lived Experience in Social Work? A Scoping Review
Kartoittava katsaus käsittelee eletyn kokemuksen käyttöä ja merkitystä sosiaalityön käytännössä, koulutuksessa ja tutkimuksessa.
Storm, P. (2023). Lived Experiences as a Starting Point for Social Work Research—Possibilities and Challenges
Artikkeli tarkastelee tutkijan omia elettyjä kokemuksia sosiaalityön tutkimuksen lähtökohtana sekä tähän liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita.
Bosk, E. A., Williams-Butler, A., Ruisard, D. & MacKenzie, M. J. (2020). Frontline Staff Characteristics and Capacity for Trauma-Informed Care: Implications for the Child Welfare Workforce
Tutkimus käsittelee lastensuojelun työntekijöiden relationaalisten valmiuksien ja muiden ominaisuuksien yhteyksiä traumainformoidun työotteen toteuttamiseen ja työssä pysymiseen.
Hiles Howard, A. R. ym. (2015). An Examination of the Relationships Between Professional Quality of Life, Adverse Childhood Experiences, Resilience, and Work Environment in a Sample of Human Service Providers
Tutkimuksessa tarkastellaan työntekijöiden ACE-kokemusten, resilienssin, työympäristön ja ammatillisen elämänlaadun välisiä yhteyksiä.
Knight, K. E. ym. (2024). Does Where You Work and What You Do Matter? Testing the Role of Organizational Context and Job Type for Future Study of Occupation-Based Secondary Trauma Intervention Development
Tutkimus tarkastelee organisaatioympäristön ja työtehtävien yhteyttä työperäiseen sekundaariseen traumaan.
Lähteet
Anda, R. F., Porter, L. E., & Brown, D. W. (2020). Inside the adverse childhood experience score: Strengths, limitations, and misapplications. American Journal of Preventive Medicine, 59(2), 293–295. https://doi.org/10.1016/j.amepre.2020.01.009
Bethell, C. D., Jones, J., Gombojav, N., Linkenbach, J., & Sege, R. (2019). Positive childhood experiences and adult mental and relational health in a statewide sample: Associations across adverse childhood experiences levels. JAMA Pediatrics, 173(11), e193007. https://doi.org/10.1001/jamapediatrics.2019.3007
Bosk, E. A., Williams-Butler, A., Ruisard, D., & MacKenzie, M. J. (2020). Frontline staff characteristics and capacity for trauma-informed care: Implications for the child welfare workforce. Child Abuse & Neglect, 110, 104536. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2020.104536
Ellonen, N., Laajasalo, T., Aaltonen, M., Pitkänen, J., & Martikainen, P. (2025). Adverse childhood experiences, juvenile violent victimization, and victim–offender overlap in multiple successive birth cohorts. Nordic Journal of Criminology, 27(1), 1–17. https://doi.org/10.18261/njc.27.1.1
Esaki, N., & Larkin, H. (2013). Prevalence of adverse childhood experiences (ACEs) among child service providers. Families in Society, 94(1), 31–37. https://doi.org/10.1606/1044-3894.4257
Felitti, V. J., Anda, R. F., Nordenberg, D., Williamson, D. F., Spitz, A. M., Edwards, V., Koss, M. P., & Marks, J. S. (1998). Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading causes of death in adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE) Study. American Journal of Preventive Medicine, 14(4), 245–258. https://doi.org/10.1016/S0749-3797(98)00017-8
Fisher, J. (2019). Sensorimotor psychotherapy in the treatment of trauma. Practice Innovations, 4(3), 156–165. https://doi.org/10.1037/pri0000096
Hiles Howard, A. R., Parris, S., Hall, J. S., Call, C. D., Razuri, E. B., Purvis, K. B., & Cross, D. R. (2015). An examination of the relationships between professional quality of life, adverse childhood experiences, resilience, and work environment in a sample of human service providers. Children and Youth Services Review, 57, 141–148. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2015.08.003
Hughes, K., Bellis, M. A., Hardcastle, K. A., Sethi, D., Butchart, A., Mikton, C., Jones, L., & Dunne, M. P. (2017). The effect of multiple adverse childhood experiences on health: A systematic review and meta-analysis. The Lancet Public Health, 2(8), e356–e366. https://doi.org/10.1016/S2468-2667(17)30118-4
Hakulinen, T., & Uotila-Laine, H. (2025). Relationaalinen terveys – lapsuudenajan myönteisiin vuorovaikutussuhteisiin panostamalla parempaa hyvinvointia lapsiperheille. Kasvun Tuki -Aikakauslehti, 5(1). https://doi.org/10.61259/kt.160121
Isosävi, S., Westerlund-Cook, S., Riekki, T., Airo, R., Grym, K., Henttonen, T., Krogell, J., Kurttila, T., Oinonen, P., Ruismäki, M., & Stolt, S. (2024). Traumatietoisuuden merkitys ja mahdolliset esteet raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan palveluissa. THL, Työpaperi 60/2024. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-402-4
Kataja, E.-L., Tuulari, J. J., Karlsson, L., Sinisalo, S., Autere, T.-A., Perasto, L., Juusola, A., Salama, E., Aatsinki, A.-K., & Karlsson, H. (2025). Measuring adverse childhood experiences by interviewing children at 9 and 10 years of age: Prevalence, concordance with mother-reports, posttraumatic stress disorder symptoms, and subjective experience of being asked about adverse childhood experiences in FinnBrain Birth cohort study. Journal of Experimental Child Psychology, 256, 106238. https://doi.org/10.1016/j.jecp.2025.106238
Knight, K. E., Ellis, C., Miller, T., Neu, J., & Helfrich, L. (2024). Does where you work and what you do matter? Testing the role of organizational context and job type for future study of occupation-based secondary trauma intervention development. Journal of Interpersonal Violence, 39(7–8), 1623–1648. https://doi.org/10.1177/08862605231211927
Laajasalo, T., Ellonen, N., Aaltonen, M., & Martikainen, P. (2025). Haitallisten lapsuusajan kokemusten yhteydet nuorten koulutuspolkuihin, mielenterveyteen ja väkivaltarikollisuuteen. Yhteiskuntapolitiikka, 90(3), 217–229. https://yplehti.fi/lehdet/3-2025/
Lauridsen, M. B., & Munkejord, M. C. (2022). Creating conditions for professional development through a trauma-informed and restorative practice. Social Work, 67(2), 135–144. https://doi.org/10.1093/sw/swac005
Lietzén, R., Suominen, S., Sillanmäki, L., Virtanen, P., Virtanen, M., & Vahtera, J. (2021). Multiple adverse childhood experiences and asthma onset in adulthood: Role of adulthood risk factors as mediators. Journal of Psychosomatic Research, 143, 110388. https://doi.org/10.1016/j.jpsychores.2021.110388
Mackay, T. (2023). Lived experience in social work: An underutilised expertise. The British Journal of Social Work, 53(3), 1833–1840. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcad028
Miller Itay, M. R., & Turliuc, M. N. (2023). Who will save the savior? The relationship between therapists’ secondary traumatic stress, secondary stress self-efficacy, and attitudes toward trauma-informed care. Behavioral Sciences, 13(12), 1012. https://doi.org/10.3390/bs13121012
Parsell, C., Kuskoff, E., & Constantine, S. (2024). What is the scope and contribution of lived experience in social work? A scoping review. The British Journal of Social Work, 54(8), 3429–3448. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcae106
Pitkänen, J., Remes, H., Aaltonen, M., & Martikainen, P. (2019). Experience of maternal and paternal adversities in childhood as determinants of self-harm in adolescence and young adulthood. Journal of Epidemiology and Community Health, 73(11), 1040–1046. https://doi.org/10.1136/jech-2019-212689
Steen, J. T., Senreich, E., & Straussner, S. L. A. (2021). Adverse childhood experiences among licensed social workers. Families in Society, 102(2), 182–193. https://doi.org/10.1177/1044389420929618
Storm, P. (2023). Lived experiences as a starting point for social work research—Possibilities and challenges. The British Journal of Social Work, 53(3), 1801–1808. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcad035