4. Traumatietoisuuden merkitys varhaiskasvatuksessa ja perhetyössä

Päivitetty 08/26

Traumatietoisuuden merkitys varhaiskasvatuksessa ja perhetyössä

Turvaa lapsille – suojaa myös kasvattajille

Varhaiskasvatuksessa lapsen fyysisestä hyvinvoinnista huolehditaan hyvin konkreettisesti. Sadesäällä tarkistetaan, että lapsella on vedenpitävät vaatteet ja kuivat sukat. Pakkasella varmistetaan lämmin kerrospukeutuminen, helteellä etsitään varjoa ja muistetaan juominen. Samalla kasvattajan on huolehdittava myös omasta suojastaan ja toimintakyvystään. Lapsia voi olla hankalaa pitää kuivina ja lämpiminä, jos aikuinen itse palelee läpimärkänä.

Henkisessä hyvinvoinnissa tarvitaan samanlaista suojaa. Traumatietoisuus voi muodostaa yhteisen sateenvarjon, jonka alle mahtuvat sekä lapset, heidän perheensä että varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Se ei poista elämän myrskyjä eikä porottavaa kuumuutta. Se auttaa tunnistamaan olosuhteet, etsimään suojaa ajoissa ja toimimaan niin, ettei kukaan jää niiden keskelle yksin.

Traumatietoinen työote ei tarkoita sitä, että jokaisesta lapsesta etsitään traumaa tai että varhaiskasvatuksen työntekijät ryhtyvät terapeuteiksi. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, että kuormittavat ja traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen, oppimiseen, vireystilaan, tunteiden säätelyyn ja ihmissuhteisiin. Samalla kysytään, millaiset arjen rakenteet ja kohtaamiset vahvistavat kaikkien lasten turvallisuutta, osallisuutta ja toimijuutta.

Traumainformoidun työotteen keskeisiä periaatteita ovat turvallisuus, luottamus, yhteistyö, valinnan mahdollisuudet ja toimijuuden vahvistaminen. Varhaiskasvatuksessa ne näkyvät tavallisissa hetkissä: siinä, miten lapsi otetaan aamulla vastaan, miten muutoksista kerrotaan, miten rajat asetetaan ja miten aikuinen toimii lapsen kuormittuessa.

Käyttäytyminen kertoo lapsen tarpeesta ja yrityksestä selviytyä

Lapsen haastava käyttäytyminen tulkitaan helposti tahalliseksi uhmaksi, huomion hakemiseksi tai rajojen koettelemiseksi. Traumatietoinen näkökulma pysähtyy ennen tulkintaa. Se kysyy:

Mitä lapselle on tapahtunut tai mitä hänen elämässään tapahtuu juuri nyt?
Mitä tämä käyttäytyminen yrittää kertoa?
Mikä on auttanut lasta aiemmin?
Mikä voisi tässä hetkessä vahvistaa turvallisuutta ja toimijuutta?

Traumaattinen stressi voi herkistää lapsen havaitsemaan uhkaa silloinkin, kun ympärillä olevat aikuiset eivät näe tilanteessa vaaraa. Ylivirittynyt lapsi voi olla levoton, hyökkäävä, äänekäs tai jatkuvasti valppaana. Alivirittynyt lapsi saattaa vetäytyä, lamaantua tai näyttää siltä, ettei hän kuule ohjeita. Tällainen toiminta ei kerro pahasta lapsesta. Se voi olla lapsen hermoston tapa suojella häntä.

Traumatietoisuus ei silti tarkoita rajattomuutta. Turvalliset, johdonmukaiset ja myötätuntoisesti asetetut rajat suojaavat sekä lasta että ryhmää. Olennaista on se, ettei käyttäytymiseen vastata häpeällä, nöyryyttämisellä, uhkailulla tai yhteydestä sulkemisella. Lapsi tarvitsee kokemuksen: Sinun toimintasi voidaan pysäyttää turvallisesti, eikä sinua silti hylätä.

Turvallisuus rakentuu ennakoitavassa arjessa

Kokonaisvaltainen turvallisuus on lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen perusta. Myös voimassa olevat varhaiskasvatussuunnitelman perusteet edellyttävät terveellistä ja turvallista oppimisympäristöä, jossa lapsi kohdataan omana itsenään ja yhteisön jäsenenä.

Turvaa rakentavat usein pienet, toistuvat asiat:

tuttu päivärytmi ja muutosten ennakointi
selkeät, rauhallisesti ilmaistut rajat
lapselle sopivat valinnan mahdollisuudet
sensitiivinen äänenkäyttö, ilmeet ja kehonkieli
mahdollisuus rauhoittua ilman rangaistuksen tai eristämisen kokemusta
lämmin jälleenkohtaaminen ristiriidan jälkeen
kokemus siitä, että lapsen näkökulma kiinnostaa aikuista
aikuisten keskinäinen kunnioittava yhteistyö.

Erityisesti siirtymätilanteet koettelevat sekä lasten että aikuisten säätelykykyä. Kun on kiire ulos, ruokailuun tai levolle, lapsen hidastelu tai vastustus voi herättää aikuisessa voimakkaan reaktion. Silloin voi auttaa lyhyt pysähdys: olenko itse tässä hetkessä turvaa lisäävä vai uhkaa vahvistava aikuinen? Voinko selkeyttää tilannetta, laskea ääntäni, pilkkoa ohjeen pienemmäksi tai tarjota lapselle kaksi turvallista vaihtoehtoa?

Sanaton viestintä on lapselle usein sanoja voimakkaampaa. Kasvojen ilmeet, kehon asento, liikkeiden nopeus, äänenpaino ja hengityksen rytmi kertovat, onko aikuinen lähestyttävä ja turvallinen. Aikuisen ei tarvitse olla aina täysin tyyni. Riittävän turvallinen aikuinen tunnistaa oman reaktionsa, osaa tarvittaessa ottaa hetken ja palaa yhteyteen. Hän voi myös korjata: Puhuin äsken liian kovalla äänellä. Se ei ollut sinun syysi. Aloitetaan uudelleen.

Yhteissäätely edeltää itsesäätelyä

Pieni lapsi ei opi tunteiden ja vireystilan säätelyä yksin. Hän tarvitsee aikuisen, joka lainaa rauhaansa, sanoittaa kokemusta ja auttaa palaamaan sopivampaan vireystilaan. Tätä kutsutaan yhteissäätelyksi.

Yhteissäätely voi olla syliä silloin, kun lapsi sitä haluaa, rauhallista rinnalla olemista, tuttua laulua, rytmistä liikettä, hengityksen hidastamista tai yksinkertaista sanoitusta: Huomaan, että sinulla on nyt todella vaikea olla. Olen tässä. Selvitetään tämä yhdessä. Kaikki lapset eivät rauhoitu samalla tavalla, joten aikuisen on tärkeää havainnoida ja kysyä, mikä juuri tätä lasta auttaa.

Tunne- ja tietoisuustaitojen harjoittelu kuuluu hyvään varhaiskasvatukseen. Niistä ei kuitenkaan saa tulla vaatimus, jonka avulla lapsen odotetaan säätelevän itsensä nopeasti aikuiselle sopivaksi. Ensin tarvitaan turvaa, yhteyttä ja aikuisen tukea. Vasta niiden varassa lapsen omat säätelytaidot voivat vähitellen vahvistua.

Yhteistyö perheiden kanssa tarvitsee uteliaisuutta, ei oletuksia

Traumatietoinen työote ulottuu myös yhteistyöhön vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Perheen tilannetta ei voi päätellä ulkoisista oloista, diagnooseista tai siitä, kuinka sujuvasti vanhempi asioi ammattilaisten kanssa. Kuormitus, aiemmat kokemukset palveluista, häpeä, pelko ja kulttuuriset merkitykset voivat vaikuttaa siihen, miten huoli otetaan vastaan ja kuinka helppoa avun pyytäminen on.

Turvallista yhteistyötä rakentaa avoin ja arvostava puhe. Huoli voidaan sanoittaa konkreettisina havaintoina ilman syyllistämistä: mitä on nähty, missä tilanteissa, mikä auttaa lasta ja mitä voitaisiin kokeilla yhdessä? Vanhemmilta voidaan kysyä, millaisena he näkevät tilanteen ja mikä toimii kotona. Näin perhe ei jää toimenpiteiden kohteeksi, vaan siitä tulee yhteistyökumppani.

Traumatietoisuus merkitsee myös kulttuurista nöyryyttä. Kulttuuri vaikuttaa siihen, miten vaikeista kokemuksista puhutaan, millaisena avun hakeminen nähdään ja mitkä yhteisölliset tavat tukevat toipumista. Ammattilaisen tehtävä ei ole olettaa tietävänsä, vaan olla kiinnostunut ja valmis oppimaan perheeltä.

Kasvattajakin tarvitsee sateenvarjon

Varhaiskasvatuksen työ on emotionaalisesti vaativaa. Lapsen hätä, voimakkaat tunnereaktiot, perheiden vaikeat elämäntilanteet, kiire ja riittämättömyyden kokemukset voivat kuormittaa työntekijän hermostoa. Jos aikuinen joutuu toimimaan jatkuvasti oman sietokykynsä äärirajoilla, hänen mahdollisuutensa olla lapselle rauhallinen ja vastaanottava kapenevat.

Siksi kasvattajan hyvinvointi ei ole lapsen hyvinvoinnista erillinen asia. Se on osa samaa suojaa. Kuten sadesäällä, myös tunnetasolla lapsia suojaavan aikuisen täytyy voida huolehtia omasta lämmöstään ja kuivuudestaan.

Vastuu ei kuitenkaan saa jäädä yksittäisen työntekijän hengitysharjoitusten, palautumiskyvyn tai venymisen varaan. Traumatietoinen organisaatio huolehtii myös rakenteista. Se tarvitsee riittävää henkilöstöä, toimivaa johtamista, mahdollisuutta konsultaatioon ja työnohjaukseen, selkeitä toimintamalleja kuormittaviin tilanteisiin sekä työyhteisön, jossa apua voi pyytää ilman häpeää. Työntekijällä tulee olla lupa tunnistaa rajansa ja saada tukea ennen kuin kuormitus kasvaa liian suureksi.

Kasvattajan oma reflektio on silti tärkeää. Jokaisella aikuisella on elämänhistoria, herkkiä kohtia ja tilanteita, jotka herättävät tavallista voimakkaampia reaktioita. Niiden tunnistaminen ei tee ammattilaisesta heikkoa. Se lisää mahdollisuutta valita, miten toimii. Reflektion tarkoitus ei ole etsiä syyllistä itsestä, vaan vahvistaa myötätuntoa, vastuullisuutta ja vapautta toimia toisin.

On myös tärkeää tiedostaa varhaiskasvatuksessa joskus esiintyvä eri ammattiryhmien välinen valtataistelu ja sen taustalla vaikuttavat hauraudet. Lempeä suhtautuminen korostuu tällöin. Hyvinvoiva kasvattaja ei pyri painamaan muita alas. Yhteinen kunnioitus ja asioista puhuminen ovat tärkeitä. Meillä kaikilla on oma, tärkeä roolimme työssä. On tärkeää tiedostaa myös se, että lapset usein vaistoavat aikuisten väliset konfliktit, vaikka niitä pyrittäisiinkin peittelemään.

Traumatietoisuus kuuluu koko yhteisölle

Traumatietoinen varhaiskasvatus ei synny yhden työntekijän erityisosaamisesta eikä yksittäisestä menetelmästä. Se rakentuu toimintakulttuurista, jossa turvallisuus, luottamus, osallisuus ja myötätunto näkyvät johtamisessa, henkilöstön keskinäisissä suhteissa, lasten kohtaamisessa ja yhteistyössä perheiden kanssa.

Tavoitteena ei ole, että kasvattaja tunnistaa, kenellä on trauma. Tavoitteena on luoda ympäristö, joka ei tarpeettomasti lisää kenenkään turvattomuutta ja joka tukee kaikkien lasten kasvua. Samat käytännöt, jotka auttavat kuormittavia kokemuksia kohdannutta lasta – ennakoitavuus, lämmin yhteys, selkeys, valinnan mahdollisuudet ja korjaavat kohtaamiset – hyödyttävät koko ryhmää.

Traumatietoisuuden muodostama sateenvarjo ei estä sadetta eikä paahdetta. Se antaa suojan, jonka alla voidaan hengittää, palauttaa yhteys ja jatkaa matkaa yhdessä. Parhaimmillaan se suojaa yhtä aikaa lasta, perhettä ja kasvattajaa.

Sopiva suoja ei poista myrskyä – se antaa tilaa elää.

Tiivistetysti

Traumatietoinen varhaiskasvatus ei etsi lapsista tai aikuisista traumoja, vaan rakentaa kaikille turvallista, ennakoitavaa ja osallisuutta vahvistavaa arkea.
Haastavan käyttäytymisen taakse pysähtyminen auttaa kysymään, mitä itsekukin tarvitsee ja miten hänen turvallisuuttaan voidaan vahvistaa.
Lapsi oppii säätelemään tunteitaan ja vireystilaansa yhteydessä turvalliseen aikuiseen.
Myötätuntoiset rajat suojaavat lasta ja ryhmää ilman häpeää tai yhteydestä sulkemista.
Kasvattajan hyvinvointi on osa lasten turvaa, ja sen vahvistaminen kuuluu myös työyhteisölle, johtamiselle ja rakenteille.

Pohdittavaksi työyhteisöön

Mistä lapsi huomaa meidän ryhmässämme, että täällä on turvallista?
Mitkä arjen tilanteet kuormittavat lapsia ja aikuisia eniten?
Miten toimimme, kun lapsen tai aikuisen vireystila nousee liian korkeaksi tai laskee liian matalaksi?
Saako meillä pyytää apua ajoissa, ja millaista apua silloin on saatavilla?
Millä tavoin lapset ja perheet pääsevät vaikuttamaan heitä koskeviin ratkaisuihin?
Mitä teemme yhteisönä sen eteen, että kasvattajien oma suoja kestää myös vaikeina päivinä?

Kuuntele aiheesta

Traumatietoisuus lapsen varhaisten vuosien toivona ja tukena

Vieraana varhaiskasvatuksen opettaja, tunnetaito-ohjaaja, valmentaja ja kouluttaja Minna Katajamäki. Jaksossa keskustellaan lapsen itsesäätelystä, haastavan käyttäytymisen taustalla olevasta kuormituksesta sekä lämpimän kohtaamisen ja yhteyden merkityksestä.

Stressistä turvaksi

Vieraana erityispedagogi ja kouluttaja Meri Lähteenoksa. Jaksossa tarkastellaan lapsen kuormitusta, hermoston tiloja ja stressiprofiilia sekä sitä, kuinka ymmärrys voi auttaa rakentamaan hyvinvoivampaa arkea.

Mikä ihmeen traumainformoitu koulu?

Vieraana erityisopettaja ja Resetti-kouluttaja Kirsi Strohbehn. Vaikka keskustelun ympäristönä on koulu, jakson turvallisuutta, kohtaamista ja toimintakulttuuria koskevat näkökulmat sopivat hyvin myös varhaiskasvatukseen.

Auttajan hyvinvoinnista huolehtiminen toipumisen tukena

Vieraana Saku Sutelainen. Jaksossa puhutaan auttajan jaksamisesta, kuormituksen merkkien tunnistamisesta ja vaikeiden työtilanteiden turvallisesta purkamisesta – siis siitä, miten myös suojaa tarjoava aikuinen voi pysyä suojassa.

Lähteitä ja lisälukemista

Bath, H. (2015). The Three Pillars of TraumaWise Care: Healing in the Other 23 Hours.
National Child Traumatic Stress Network (NCTSN). Creating, Supporting, and Sustaining Trauma-Informed Schools: A System Framework.
Opetushallitus. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (voimassa oleva versio).
Substance Abuse and Mental Health Services Administration (SAMHSA). Trauma-Informed Approaches and Programs.
Wilson, C., Pence, D. M. & Conradi, L. (2020). Trauma-Informed Care.

Seuraavaksi

5. Traumainformoitu työote resilienssin ja posttraumaattisen kasvun vahvistajana