6. Auttajan hyvinvointi ja traumainformoitu orientaatio

Päivitetty 08/26

Myös auttaja tarvitsee suojaa

Traumainformoidun näkökulman ydintä on luoda työyhteisö, jossa sekä työntekijöiden että asiakkaiden uudelleentraumatisoitumisen riskiä vähennetään ja heidän hyvinvointiaan vahvistetaan monin tavoin (Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Kanga 2017). Traumatietoinen näkökulma tarjoaa työkaluja sekä asiakkaan toimintamallien ymmärtämiseen että oman työhyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Auttamistyössä kohdataan ihmisten kipua, menetyksiä, turvattomuutta ja joskus hyvinkin järkyttäviä kokemuksia. Työntekijä ei jätä omaa ihmisyyttään työhuoneen ulkopuolelle. Kuultu, nähty ja koettu voi koskettaa, kuormittaa ja jäädä mieleen tai kehoon vielä työpäivän päätyttyä.

Sopiva suoja ei poista työn emotionaalista vaativuutta. Se auttaa tunnistamaan kuormituksen ajoissa, jakamaan sitä turvallisesti ja säilyttämään yhteyden sekä itseen että toisiin.

Myös suojaa tarjoava ihminen tarvitsee suojaa.

Sijaistraumatisoituminen on auttamistyön todellinen riski

Sijaistraumatisoituminen tapahtuu osittain samankaltaisten mekanismien kautta kuin emotionaalinen traumatisoituminen. Traumatisoitumista koskeva tieto voi siksi auttaa työntekijää ymmärtämään myös omia reaktioitaan (Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Kanga 2017).

Sijaistraumatisoituminen tarkoittaa muutoksia, joita toisten traumaattisten kokemusten toistuva kuuleminen ja kohtaaminen voi saada aikaan auttajan kokemusmaailmassa. Se voi vaikuttaa esimerkiksi turvallisuuden tunteeseen, luottamukseen, maailmankuvaan, ihmissuhteisiin ja käsitykseen itsestä. Työntekijä voi huomata olevansa tavallista valppaampi, väsyneempi, kyynisempi tai herkempi reagoimaan. Mieleen voi tulla työtilanteisiin liittyviä kuvia, ajatuksia tai unia.

Sijaistraumatisoituminen ei tarkoita epäammatillisuutta tai sitä, ettei ihminen soveltuisi auttamistyöhön. Se kertoo siitä, että työntekijä on ollut yhteydessä toisen ihmisen kokemukseen. Jokaisella auttamistyössä työskentelevällä on jonkinlainen riski kuormittua kohtaamastaan kärsimyksestä.

Samalla on tärkeää erottaa toisistaan sijaistraumatisoituminen, myötätuntouupumus, työuupumus ja yksittäisen järkyttävän työtilanteen aiheuttama traumaattinen stressi. Ne voivat limittyä, vaikka ne eivät tarkoita samaa asiaa. Kuormituksen tunnistaminen auttaa etsimään juuri siihen sopivaa tukea.

Oman elämänhistorian ymmärtäminen lisää toiminnan vapautta

Tietoisuus ja ymmärrys omista tunnehaavoista auttavat auttajaa auttamaan. Myös sen hyväksyminen, tiedostaminen ja tunnistaminen, että auttamistyöhön hakeutuneet ovat usein itsekin haavoittuneita, voi vahvistaa auttajan toimijuutta ja tuoda terveyttä työhön (Lindqvist 1990, 34–40).

Asiakkaan kokemus tai käyttäytyminen voi joskus osua työntekijän omaan elämänhistoriaan tavalla, jota hän ei heti tunnista. Voimakas reaktio voi liittyä esimerkiksi aikaisempaan turvattomuuden, avuttomuuden, syyllisyyden tai hylätyksi tulemisen kokemukseen. Kun työntekijä ymmärtää, mistä hänen reaktionsa mahdollisesti nousee, .

Omien haavojen tunnistamisen tarkoitus ei ole etsiä auttajasta vikaa. Tarkoituksena on lisätä itseymmärrystä ja mahdollisuutta valita tietoisemmin, kuinka tilanteessa toimii. Omaa historiaa ei myöskään tarvitse avata työyhteisössä enempää kuin itse kokee turvalliseksi. Työntekijällä tulee olla mahdollisuus käsitellä henkilökohtaisia kokemuksiaan luottamuksellisessa työnohjauksessa, omassa terapiassa tai muussa tarkoituksenmukaisessa tuessa.

Auttajan tehtävänä ei ole olla haavoittumaton. Ammatillisuutta on myös se, että tunnistaa rajansa ja tietää, milloin tarvitsee toisten kannattelua.

Traumatietoisuus rakentaa siltoja työyhteisöön

Traumatietoisuus voi luoda siltoja työyhteisön sisälle. Sillat yhdistävät ihmisiä toisiinsa, kannattelevat ja mahdollistavat karikkojen, rotkojen ja virtojen ylittämisen.

Kun ymmärrämme omien ja toisten reaktioiden – joskus hyvin irrationaalisten ja satuttavienkin – voivan nousta kivusta, väsymyksestä ja hädästä, voimme kantaa toisiamme vaikeiden tilanteiden yli. Ymmärtäminen ei tarkoita vahingollisen käyttäytymisen hyväksymistä eikä vastuusta luopumista. Turvallisessa yhteisössä voidaan yhtä aikaa suhtautua ihmiseen myötätuntoisesti, asettaa rajoja ja puuttua toisia vahingoittavaan toimintaan.

Mielentäminen on osa traumaymmärryksen ydintä. Sen avulla pyrimme näkemään ulospäin näkyvän toiminnan taakse ja muistamaan, että työtoveri on tunteva, ajatteleva ja kannattelua tarvitseva ihminen. Emme voi koskaan täysin tietää, mitä toisessa tapahtuu. Voimme olla kiinnostuneita ja kysyä sen sijaan, että tekisimme varmoja tulkintoja.

Sillat paitsi yhdistävät ihmisiä toisiinsa, ne kannattelevat ja mahdollistavat karikkojen, rotkojen ja virtojen ylittämisen.

Myötätunto vahvistaa turvallisuuden ilmapiiriä, joka on traumainformoidussa orientaatiossa keskeinen. Myötätunto voi lisääntyä, kun ymmärrämme käyttäytymisen taustalla olevia mekanismeja (Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Kanga 2017).

Hyvinvoiva työyhteisö ei perustu siihen, että kaikki ovat aina samaa mieltä tai hyväntuulisia. Turvallisuus näkyy siinä, kuinka ristiriitoja käsitellään, miten virheisiin suhtaudutaan ja mitä tapahtuu silloin, kun joku kertoo huolestaan tai pyytää apua. Kannatellaanko kuormittunutta vai jääkö hän yksin? Voidaanko vaikeasta asiasta puhua ilman, että sen esille tuonut ihminen leimataan itse ongelmaksi?

Traumainformoitu työyhteisö rakentaa turvaa kaikille

Fallot ja Harris (2008) ovat määritelleet traumainformoidulle työyhteisölle viisi avainelementtiä: turvallisuuden, luotettavuuden, yhteisöllisyyden, yksilön vaikutusmahdollisuudet sekä voimaantumisen kokemuksen.

Traumainformoitu orientaatio rakentuu yhteistyölle. Tavoitteena ei ole kaikkien ammatillisten roolien tai vastuiden häivyttäminen, vaan vallan näkyväksi tekeminen ja sen käyttäminen turvallisesti. Työntekijöillä ja asiakkailla tulee olla mahdollisuus saada tietoa, tulla kuulluiksi ja vaikuttaa heitä koskeviin ratkaisuihin oman asemansa ja tehtävänsä mukaisesti.

Yhteisö, jossa sekä työntekijät että asiakkaat voivat kokea olevansa aidosti turvassa, mahdollistaa rauhoittumisen, kehittymisen ja sellaisen yhteyden löytämisen, jossa toipumista voi tapahtua (Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Kanga 2017).

Traumainformoitu työyhteisö tarvitsee ainakin:

selkeät ja ennakoitavat toimintatavat
riittävän perehdytyksen ja mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen
säännöllisen ja laadukkaan työnohjauksen
turvalliset käytännöt kuormittavien ja väkivaltaisten tilanteiden käsittelyyn
mahdollisuuden reflektioon työpäivän aikana
kohtuullisen työmäärän ja riittävät henkilöstöresurssit
johtamista, jossa kuormituksesta saa puhua ajoissa
psykologista turvallisuutta sekä rakentavaa ristiriitojen käsittelyä
työntekijöiden aitoja vaikutusmahdollisuuksia
yhteisön, jossa ketään ei jätetä yksin vaikeiden kokemusten kanssa.

Työntekijän hyvinvointia ei voida jättää yksin hänen henkilökohtaisen resilienssinsä, hengitysharjoitustensa tai vapaa-ajalla tapahtuvan palautumisensa varaan. Itsehoito on tärkeää, vaikka se ei voi korjata liian suurta työmäärää, turvatonta johtamista tai puuttuvia mahdollisuuksia käsitellä työn herättämää kuormitusta.

Organisaation vastuulla on rakentaa sateenvarjo, jonka alle työntekijä voi tulla ennen kuin hän on jo läpimärkä.

Rajat suojaavat yhteyttä

Auttajan hyvinvoinnin ja hänen oman kiintymyshistoriansa välillä voi olla yhteys. Riittävän turvalliset varhaiset ihmissuhteet voivat auttaa ihmistä tunnistamaan omia rajojaan ja huolehtimaan jaksamisestaan.

Jos työntekijä pelkää pahoittavansa toisen mielen kieltäytyessään auttamasta, hän saattaa ylittää omat voimavaransa yhä uudelleen. Jos rajat taas muodostuvat hyvin tiukoiksi, hän voi eristää itsensä muista ja menettää lämpimän, aidon yhteyden mahdollisuuden (Traumaterapiakeskus 2019, 80).

Terve raja ei ole muuri eikä hylkäämistä. Se auttaa säilyttämään yhteyden niin, ettei kukaan joudu kannattelemaan enempää kuin hänen tehtäväänsä tai voimavaroihinsa kuuluu. Rajojen avulla auttaja voi olla läsnä ilman, että hän kadottaa itsensä toisen tarpeisiin.

Myös työyhteisö tarvitsee rajoja. On tärkeää sopia, mitä työntekijältä voidaan kohtuudella odottaa, kuinka vastuu jaetaan ja milloin tilanne edellyttää lisätukea. Jatkuvaa venymistä ei tule nimetä sitoutumiseksi tai kutsumukseksi.

Kehon viestien kuunteleminen

Myös auttajan yhteys omaan kehoon voi olla hauras, eikä kehon viestejä aina osata kuunnella riittävästi. Jos lapsuudessa ei ole saanut mallia siitä, kuinka itsestä huolehditaan, taitoa voi joutua tietoisesti harjoittelemaan aikuisena.

Oman kehon viestejä on saatettu tukahduttaa pitkään kipeiden sisäisten kokemusten välttämiseksi. Krooninen uupumus voi muuttua lähes huomaamattomaksi osaksi elämää. Toisten jatkuva auttaminen, liiallinen työnteko tai pakonomainen harjoittelu voivat joskus auttaa pitämään huomion poissa omasta epämukavuudesta tai ahdistuksesta. Myös erilaiset kiputilat ja vaikeasti selitettävät uupumusoireet saattavat vaivata (Traumaterapiakeskus 2019, 90).

Traumainformoitu näkökulma kutsuu suhtautumaan kehon viesteihin arvokkaana tietona. Väsymys, levottomuus, jännittyneisyys, ärtymys tai tarve vetäytyä eivät ole moraalisia epäonnistumisia. Ne voivat kertoa siitä, että kuormitusta on kertynyt enemmän kuin ihminen pystyy juuri nyt käsittelemään.

Polyvagaalisen teorian periaatteita voidaan käyttää yhtenä tapana jäsentää vireystilan vaihtelua ja omaa kokemusta. Teoriaan liittyy myös tieteellistä keskustelua, joten sitä on hyvä hyödyntää havainnollistavana viitekehyksenä eikä ihmisen reaktioiden ainoana selitysmallina.

Kun autonomisen hermoston tila on tasapainossa, ihminen onnistuu aika hyvin hallitsemaan reaktioitaan erilaisiin vastoinkäymisiin ja ongelmiin. Kiihtymyksen säätelyn toimiessa tehokkaasti tunteet ja ärsykkeet ovat hallinnassa ja omat reaktiot voi tietoisesti valita. Mutta jos autonomisen hermoston säätely toimii huonosti, ihminen suistuu tasapainosta helposti niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. (Van der Kolk 2017, 325.)

Omaa vireystilaa voi tasata esimerkiksi hengityksen, liikkeen, levon, luonnossa olemisen, musiikin, rukouksen, meditaation tai tietoisen läsnäolon avulla. Kaikki keinot eivät sovi kaikille. Joillekin esimerkiksi hengitykseen tai kehon tuntemuksiin keskittyminen voi tuntua turvattomalta. Siksi säätelykeinoja on tärkeää etsiä uteliaasti, turvallisesti ja omaa kokemusta kuunnellen.

Yksittäiset harjoitukset eivät poista työn rakenteellista kuormitusta. Ne voivat tarjota pieniä palautumisen ja yhteyden hetkiä sekä auttaa tunnistamaan, milloin tarvitaan lepoa, työjärjestelyjä, työnohjausta tai muuta tukea.

Auttajan hyvinvointia vahvistaa

traumatietoisuuden tuominen osaksi arjen käytäntöjä, johtamista ja päätöksentekoa
oman kuormituksen ja kehollisten reaktioiden tunnistaminen ilman häpeää
säännöllinen, laadukas ja riittävän turvallinen työnohjaus
mahdollisuus konsultaatioon, reflektioon ja vertaistukeen
kuormittavien tilanteiden oikea-aikainen jälkipurku
työntekijöiden jaksamisesta huolehtiminen työmäärää ja vastuita tasapainottamalla
riittävä lepo ja palautuminen myös työpäivän aikana
omien rajojen tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen
mahdollisuus jatkokoulutukseen ja ammattitaidon vahvistamiseen
itselle sopivat kehoa ja mieltä rauhoittavat keinot
yhteisö, jossa avun pyytäminen on sallittua
johtaminen, joka ottaa työn emotionaalisen kuormituksen vakavasti.

Heidi Ahonen auttajan haavoittuvuudesta ja turvaverkoista

Heidi Ahonen, musiikkiterapian professori ja vaativan erityistason psykoterapeutti, kertoo omasta auttajantyöstään näin:

– Valehtelisin, jos sanoisin että kokonaan nämä kivut häviäisivät työnohjauksella. Olen valinnut että teen tätä työtä, jossa hiukan rikkoudun. Kun olen todella väsynyt tai uupunut näen painajaisia, olen silloin kuullut liikaa. Näiden asioiden ääneen sanominen on tärkeää. On auttajia joilla kova tarve tuoda omaa vahvaa auttajuuttaan esille. Todellisuudessa auttajakin menee vähän rikki, ihmisiä me olemme kaikki. Traumatietoinen orientaatio antaa työkaluja auttajalle.

Trauma kätkeytyy käyttäytymishäiriöihin, fyysisiin ongelmiin, välttelyyn, kaikenlaiseen sellaiseen mitä käytämme defenssi- eli puolustautumismekanismeina.

Ammattilaisen pitää saada omaa “säiliötään” tyhjäksi, muuten vuorovaikutustilanteessa kerääntynyt kipu kasautuu liiaksi auttajalle. Ammatillisuus juuri osaltaan vaikeuttaa palautumista. Auttamistilanteessa olet auki, ja ihminen siirtää hirvittävän kokemuksensa sinulle. Auttajalla on tärkeää olla tietotaitoa, jolla tunnistetaan sijaistraumatisoitumisen oireet. Työnohjaus on aina tärkeää. Jokaisella, joka työskentelee auttamistyössä on riski sijaistraumatisoitumiselle.

Kenenkään ei pidä ajatella, että yksin pitää kantaa taakkaa. On tärkeää tunnistaa traumaperäisen stressihäiriön oireet, koska työntekijä imee niitä itseensä kuitenkin. Kun tietää ja ymmärtää mitä traumaoireet itsessä ovat, voi tunnistaa näitä tunteita.

Auttajan kolme turvaverkkoa ovat työnohjaus – tietotaito ja jatkokoulutus – ehkä oma terapia. Emme voi viedä toista ihmistä uimaan syvemmälle, kuin missä me olemme itse uineet. Myös työyhteisöä ajatellen on ensisijaisen tärkeää tunnistaa mitä traumatisoituminen on, koska jos tiedän mitä seurauksia vaikeuksilla ja kauheuksilla on minuun, niin ymmärrän paremmin omia ja toisten reaktioita.

– Heidi Ahonen

Ahosen sanat tuovat näkyväksi auttajan ihmisyyden. Ammatillisuus ei tarkoita sitä, ettei työ koskettaisi. Se tarkoittaa, että työn vaikutuksia osataan tunnistaa, niistä voidaan puhua ja kuormituksen käsittelemiseen on riittävät turvaverkot.

Myös sijaisresilienssi on mahdollista

Auttaja voi kuormittua kohtaamastaan kärsimyksestä. Samalla hän voi saada työstään myös kokemuksia toivosta, merkityksellisyydestä ja ihmisen kyvystä selviytyä. Tätä voidaan kuvata sijaisresilienssin käsitteellä.

Auttajan sijaisresilienssiä voidaan vahvistaa ja tukea samalla tavoin kuin ihmisen muutakin resilienssiä. Se voi osaltaan auttaa ymmärtämään, kuinka jotkut auttajat voivat tehdä pitkään vaativaa työtä ja kokea siinä myös merkityksellisyyttä ja kasvua (Poijula 2018, 189).

Sijaisresilienssi ei kuitenkaan tarkoita, että raskas työ olisi rajattomasti kestettävissä tai että työntekijän pitäisi löytää kärsimyksen kohtaamisesta jotakin hyvää. Myönteiset kokemukset eivät poista levon, suojan, työnohjauksen ja toimivien rakenteiden tarvetta.

Elämä on enemmän kuin selviytymistä

Mitä asioita elämässäsi arvostat? Koulutusta, työelämän saavutuksia tai huoliteltua kotia? Juhlitko hyvää urakehitystä tai keskitytkö olemaan muiden ihmisten silmissä hyväksytty?

Joskus traumaattiset tapahtumat ravistelevat ihmistä niin, että moni aikaisemmin tärkeältä tuntunut asia asettuu uuteen mittakaavaan. Kriisi voi avata mahdollisuuden pohtia, mikä elämässä on todella arvokasta. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan tarvitse nähdä kriisin tarkoituksena tai odottaa jokaiselta vaikeuksia kokeneelta.

Henry Nouwen kehottaa juhlimaan syntymäpäiviä mieluummin kuin urheiluvoittoa, ylennystä tai tentin läpäisemistä (Nouwen 2013). Syntymäpäivää juhliessamme iloitsemme syntymästä, olemassaolosta ja elämästä.

Iloitse siitä, että sinä olet.

Traumatietoinen ajattelutapa kannustaa pitämään huolta omasta hyvinvoinnista sekä suhtautumaan itseensä myötätuntoisesti ja kannustavasti. Ihmisen arvo ei rakennu hänen suorituksistaan, jaksamisestaan eikä siitä, kuinka paljon hän pystyy kantamaan toisten taakkoja.

Elämä on lahja, ei selviytymistarina.

– Ninamaria Elisabet

Kirjassa Tässä ja nyt – pyhän kosketus arjessa Henry Nouwen (1995) kirjoittaa rukouksesta ja nykyhetkessä elämisestä. Uskallammeko ajatella, että juuri tämä hetki, jossa elämme, on tärkeä? Vai viivymmekö menneisyydessä tai pelkäämmekö tulevaisuutta?

Rukous voi olla oppimista hetkessä elämiseen. Rukoillessamme voimme luottaa Pyhän rauhoittavaan läsnäoloon ja antaa itsellemme luvan elää tässä ja nyt. Jollekin toiselle vastaava pysähtymisen kokemus voi löytyä luonnosta, musiikista, hiljaisuudesta, liikkeestä tai turvallisen ihmisen läheisyydestä.

Tiivistetysti

Sijaistraumatisoituminen on auttamistyön todellinen riski, ei merkki työntekijän heikkoudesta tai epäammatillisuudesta.
Omien tunnehaavojen, rajojen ja kehollisten reaktioiden tunnistaminen voi vahvistaa auttajan toimijuutta.
Työntekijän hyvinvointi ei saa jäädä vain itsehoidon ja vapaa-ajalla tapahtuvan palautumisen varaan.
Työnohjaus, riittävät resurssit, turvallinen johtaminen, reflektio ja kuormittavien tilanteiden käsittely ovat osa traumainformoitua organisaatiota.
Myötätunto ei tarkoita vahingollisen käyttäytymisen hyväksymistä. Turvallinen yhteisö yhdistää ymmärryksen, rajat ja vastuun.
Auttaja voi kokea myös sijaisresilienssiä, toivoa ja merkityksellisyyttä, vaikka myönteiset kokemukset eivät poista suojan ja levon tarvetta.
Auttajan arvo ei riipu siitä, kuinka paljon hän pystyy kantamaan.

Käytännön vinkit

Pysähdy säännöllisesti kysymään, mitä työ sinussa herättää ja missä se tuntuu.
Tunnista omat varhaiset kuormituksen merkkisi.
Vie työnohjaukseen myös ne tilanteet, joihin liittyy häpeää, avuttomuutta tai voimakkaita vastatunteita.
Pyydä apua ennen kuin kuormitus muuttuu sietämättömäksi.
Huolehdi perustarpeista: syömisestä, levosta, liikkeestä, puhtaudesta ja palauttavista hetkistä.
Etsi juuri sinulle sopivia rauhoittumisen ja palautumisen keinoja.
Pidä rajat selkeinä myös silloin, kun toisen avun tarve herättää voimakasta vastuuntuntoa.
Tarkastele kuormituksen lisäksi työn rakenteita: mitä pitäisi muuttaa, jotta työ olisi turvallisemmin tehtävissä?
Kannattele työtoveria, älä paina häntä alas.
Muista, ettei kenenkään kuulu kantaa auttamistyön taakkaa yksin.

Pohdittavaksi

Saako meidän työyhteisössämme puhua kuormituksesta ennen kuin työntekijä on uupunut?
Mitä tapahtuu, kun joku tekee virheen, pyytää apua tai tuo esille huolestuttavan asian?
Ovatko työnohjaus ja reflektio aidosti saavutettavia ja riittäviä?
Millä tavoin työmäärä, johtaminen ja organisaation käytännöt vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin?
Tunnistammeko sijaistraumatisoitumisen, myötätuntouupumuksen ja työuupumuksen erilaiset piirteet?
Millaisia siltoja rakennamme työyhteisössämme ihmisten välille?
Missä minä saan levätä ja tulla kannatelluksi?

Kuuntele aiheesta

Auttajan hyvinvoinnista huolehtiminen toipumisen tukena

Vieraana Saku Sutelainen. Jaksossa keskustellaan auttajan jaksamisesta, uupumisen merkkien tunnistamisesta sekä vaikeiden työtilanteiden turvallisesta käsittelemisestä ja purkamisesta.

Hermollisesti herkän hyvinvointi

Vieraana erikoispsykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja Nina Pyykkönen. Jaksossa tarkastellaan hermostollista herkkyyttä, ympäristön merkitystä ja yhteyttä hyvinvoinnin vahvistajana.

Stressin purku kehosta TRE-menetelmällä

Vieraana tanssitaiteen tohtori, psykoterapeutti, hahmoterapeutti, työnohjaaja ja TRE-kouluttaja Kirsi Törmi. Jaksossa puhutaan kehoon kertyvästä stressistä, kehoyhteydestä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Lähteet

Ahonen, H. (2014). [Alkuperäisessä artikkelissa käytetty Ahosen lähde täydennetään lähdeluettelon nykyisen merkinnän mukaisesti.]
Fallot, R. D. & Harris, M. (2008). Trauma-Informed Services: A Self-Assessment and Planning Protocol.
Hales, T., Nochajski, T. H., Green, S. A., Hitzel, H. K. & Woike-Ganga, E. (2017). An association between implementing trauma-informed care and staff satisfaction. Advances in Social Work, 18(1), 300–312.
Lindqvist, M. (1990). Auttajan varjo. Otava.
Nouwen, H. J. M. (1995). Tässä ja nyt – pyhän kosketus arjessa. Kirjapaja.
Poijula, S. (2018). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Southwick, S. M., Bonanno, G. A., Masten, A. S., Panter-Brick, C. & Yehuda, R. (2014). Resilience definitions, theory, and challenges: interdisciplinary perspectives. European Journal of Psychotraumatology, 5(1).
Traumaterapiakeskus. (2019). Vakautumisopas terapeuteille ja traumatisoituneille.
Van der Kolk, B. (2017). Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Viisas Elämä.

Seuraavaksi

7. Traumasensitiivinen teologia