etusivu

Aster Hedman, sosiaalityön maisteriopiskelija, kouluttaja, traumaselviytyjä, Traumainformoitu Toivo -podcastin host

Traumatisoitumista ei tarvitse pelätä. Riittävällä tuella ja avulla voi hyvinkin kipeästä asiasta syntyä kaunista ja hyvää. 

Trauma voitaisiin hyvin yksinkertaistaen määritellä niin, että kyseessä on pelon kokemus, jonka aikana ei olla saatu riittävää tukea ympäristöltä, eli koemme riittävästi pelkoa ja avuttomuutta yhdessä. Ei tarvitse olla jotakin graavia, tarkkarajaista tapahtumaa jotta ihminen traumatisoituu, tästä hyvänä esimerkkinä on niin sanottu kehityksellinen trauma, josta meillä oli tällä kaudella  kertomassa Juha Klaavu. Juhan jaksoa pääsee kuuntelemaan tästä: https://traumainformoitu.fi/kehityksellinen-trauma-ja-toivon-loytyminen-vieraana-juha-klaavu-psykoanalyyttinen-psykoterapeutti-jungilainen-psykoanalyytikko/

Traumatisoituminen voi vaikuttaa erityisesti paitsi yksilön stressinsäätelykykyyn, myös muistiin ja toimintatapoihin yleensäkin. Pääset lukemaan emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta kognitiivisille toiminnoille tästä: https://traumainformoitu.fi/traumalla-voi-olla-pitkakestoiset-seuraukset/

Traumainformoidun ajattelutavan mukaan ihminen toimii aina ymmärrettävästi, normaalilla tavalla suhteessa kaikkeen siihen epänormaaliin, mitä hän  on joutunut elämässään aikaisemmin kokemaan. Esimerkiksi päihdeongelma nähdään traumainformoidun ajattelutavan mukaan seurauksena jostakin aikaisemmin koetusta, ei välttämättä syynä, joka yksistään voitaisiin hoitaa pois, ja ongelmat tällöin helpottuisivat. 

Täältä löydät lähteet, joita Aster käytti jakson aiheissa: 

Bartlett, J. & Steber, K. (9.5.2019). How to implement trauma-informed care to  build resilience to childhood trauma – child trends. Saatavilla https://www.researchgate.net/publication/334679706_How_to_Implement_Trauma-informed_Care_to_Build_Resilience_to_Childhood_Trauma_-Child_Trends

Bath, H. (2015). The three pillars of traumawise care: healing in the other 23 hours. Reclaiming children and youth. Winter 2015, volume 23, number 4. Saatavilla https://pdfs.semanticscholar.org/b3fb/da00061f77003960364321f76740bc99d3ab.pdf?_ga=2.41777322.965575572.1590042907-1975089827.1590042907

Becker-Weidman, A. (2013). DDP-aapinen. Vuorovaikutteinen psykoterapia pähkinänkuoressa. Näyttöön perustuva tehokas hoitomenetelmä. Tampere: PT-kustannus.

Brunzell, T., Stokes, H. & Waters, L. (2015). Trauma-informed positive education: Using positive psychology to strengthen vulnerable students. Contemp School Psychol (2016) 20:63-83. California Association of School Psychologists. DOI 10.1007/s40688-015-0070-x.

Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret. Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam books

Covington. S.S. (2008) Women and Addiction: A Trauma-Informed Approach, Journal of Psychoactive Drugs, 40:sup5, 377-385, DOI:10.1080/02791072.2008.10400665 

Dana, D. (2020). How to help our nervous systems during a pandemic. Psychotherapynetworker. Saatavilla 6.9.2020 https://www.psychotherapynetworker.org/blog/details/1741/how-to-help-our-nervous-systems-during-a-pandemic 

Elomaa, A-P. (2016). Immunomodulatory changes in depression, adverse childhood experiences and sleep disturbances. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2142-0

Karlsson, L., Tolvanen, M., Scheinin, N. M., Uusitupa, H-M., Korja, R., Ekholm, E., Tuulari, J. J., Pajulo, M., Huotilainen, M., Paunio, T., Karlsson, H. & FinnBrain Birth cohort Study Group.  (2018). Cohort profile: The Finnbrain Birth cohort study (FinnBrain). International Journal of Epidemiology, Volume 47, Issue 1, (15–16). Saatavilla https://doi.org/10.1093/ije/dyx173

Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö, J. & Lipponen, L. (2015). Positiivisen psykologian jäljillä. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara. (toim). Positiivisen psykologian voima (S. 224-243). Jyväskylä: PS-kust

Veli-Matti Karhu, psykologi, tohtorikoulutettava ja lastensuojelun moniosaaja kertoo kiinnostuneensa traumatietoisesta työotteesta psykologian opintojensa aikana. Traumatietoisuus sai kiinnittämään huomioita toivon näkökulmaan, ja toi merkityksellisyyttä kaikkiin kohtaamisiin. Jokaisessa kohtaamisessa on Vellun mukaan jotakin hyvää. Veli-Matti Karhu työstää parhaimmillaan väitöskirjaa traumatietoisesta ohjauksesta lastensuojelun sijaishuollossa. Sijaishuollossa olevat lapset ovat hyvin harvoin itse valinneet niitä asioita, jotka ovat menneet heidän … Lue lisää

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, työnohjaaja, jungilainen coach ja ekoterapeutti kiinnostui trauman vaikutuksista tiedostaessaan sen, miten kokonaisvaltaiset seuraukset emotionaalisella traumalla voi olla.

–Trauma koskettaa meidän koko olemustamme, ei pelkkää mieltä. Traumatisoituminen ei myöskään tarkoita vain joutumista kaltoinkohtelun kohteeksi tai väkivallan uhriksi. Ehkä tavallisinta traumatisoitumista on se, että lapsena ei tule kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi, Nina pohtii.

–Traumasensitiivisyys on sen ymmärtämistä, miten ihmisen mieli toimii. Se on yhtäältä kehityksellisen trauman syntymisen ja vaikutusten ymmärtämistä, ja toisaalta kykyä mentalisoida toista: tiedämme, että emme voi tietää mitä toisen mielessä on, mutta silti tämän pohtiminen ja uteliaisuus on arvokasta. Ihmisen kokemukset ja sisäinen maailma eivät useinkaan näy päällepäin, mutta ponnistelu niiden tavoittamiseksi ja toisen (ja itsen) ymmärtämiseksi on ihmisyyden ytimessä, Nina selventää.

– Jos työskennellään kipuja kokeneiden ihmisten kanssa, myös ammattilaiset joutuvat trauman vaikutusten kanssa tekemisiin. Siksi on todella tärkeää tunnistaa ja tiedostaa oma historiansa riittävällä tasolla. Teoreettinen koulutus on tietenkin tärkeää, mutta omien asioiden psykoterapeuttinen käsittely on ollut korvaamaton työväline, Nina jatkaa.

– Ihmisyyden syvätasot ovat aina kiinnostaneet minua. Minua vaivasi ja aloittelevana kliinikkona ajatus siitä, että ihmisen oireet tai mielenterveysongelmina ilmenevät tilat olisivat “sairauksia” tai “häiriöitä”. Itselleni ne näyttäytyivät aina enemmänkin ratkaisupyrkimyksinä kuin ongelmina. Ihmisen liittäminen laajempaan kokonaisuuteensa, ekosysteemiin ja evoluution ketjuun, on avannut valtavasti ymmärrystä siihen, kuinka traumareaktiot ovat aina selviytymisen palveluksessa – niissä ei siis ole mitään patologista. Olen tullut ymmärtämään, että ihmisen olemisessa on varsin vähän “patologista”, oireetkin ovat hyvin ymmärrettäviä kun niitä tarkastelee yksilön elämänkokemusten kautta, Nina kertoo.

– Traumatietoinen työskentely ei ole traumojen hoitamista, vaan trauman vaikutuksien tunnistamista ja arjen vakauttamista. Tärkeintä on, että ymmärrämme, että ihmisen käyttäytymisessä on loppujen lopuksi aika vähän patologista – yleensä lähes kaikki oireet, tuhoisa käyttäytyminen mitä ihmisillä on, juontaa johonkin tilanteeseen, jolloin käytöksestä on ollut hyötyä selviytymisessä.

Julkaisuja, joita Nina on ollut kirjoittamassa:

Pyykkönen N, Pyykkönen AJ (2023). Mistä on mentalisoivat organisaatiot tehty? Osviitta 2/2023. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/mista-on-mentalisoivatorganisaatiot-tehty/

Pyykkönen N (2021). Ympäristöahdistus, mentalisaatio ja toivo. Ympäristöahdistus.fi verkkojulkaisu. https://www.ymparistoahdistus.fi/artikkelit/ymparistoahdistus-mentalisaatio-ja-toivo/

Kauranen A, Pyykkönen N. (2021). Senioripysäkki®-ryhmänohjaajan käsikirja. Helsinkimissio ry.

Keinänen M, Pyykkönen N. (2020). Mentalisaatiokyky tunneyhteyden ilmentäjänä ja ylläpitäjänä.

Teoksessa Leskinen ja RIta (toim.) YHTEYS psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. EFPP Suomen 30-v juhlakirja. Prometheus kustannus.

Rehnbäck K, Pyykkönen N (2020). Työnohjaus tarvitsee mentalisaatiota. Osviitta 1/2020. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/tyonohjaus-tarvitsee-mentalisaatiota/?_gl=1*spenoe*_up*MQ..*_ga*MTg4NjE5OTQ0LjE2OTAzNTM4MTQ.*_ga_X377E05YFY*MTY5MDM1MzgxMy4xLjEuMTY5MDM1NDI3Ny4wLjAuMA..

Pyykkönen N (2019). Lisää psykologista osaamista lastensuojelutyöhön. Psykologi-lehti 17.6.2018, verkkoartikkeli. https://psykologilehti.fi/lisaa-psykologista-osaamista-lastensuojelutyohon/

Teemu Vesterinen, stand up koomikko ja TRE-ohjaaja on tuonut omia kipeitäkin kokemuksiaan Trauma-nimiselle stand up kiertueelle.

-Trauma on tullut lähelle, vienyt paljon tilaa elämästä viime vuosina. Siitä muodostui pikkuhiljaa idea, että teen traumasta shown. Kun kertoo jostain asiasta muille, siinä samalla itsekin prosessoi juttuja, sanoittaa itselleenkin sitä traumaa vähän eri puolilta samalla, Teemu kertoo.

-Joitain vuosia sitten havahduin siihen, että tästähän mun elämässä on ollut jossain määrin aina kysymys. Ymmärsin, että jossain määrin kaikki nämä oireet ja ominaisuudet, joita minussa on ja on aina ollut, että niistä piti alkaa ottamaan enemmän selvää, hakeutua hoitoon. Matka ei ollut helppo, se oli pitkä ja vaikea, ja mukaan mahtui paljon epätoivoa ja tuskaa, hän jatkaa.

Teemun ymmärrettyä, mitä emotionaalinen trauma on, ja mitä se seuraukset ovat hän alkoi saamaan omaan tilannettaan enemmän “hallintaansa” ja toipuminen alkoi. Oikean tiedon saamisella olikin hyvin suuri merkitys toipumiselle.

Teemu opiskeli osana omaa toipumisprosessiaan TRE-ohjaajaksi. TRE on menetelmä, jossa traumaa tai jännitystä vapautetaan kehosta tarkoituksellisesti, tietoisesti aiheutetun tärinän avulla.

Linkit Teemu Vesterisen nettisivuille, keikkakalenteriin:

https://www.teemuvesterinen.com/keikat-ja-muut-tyoumlt.html

Instagram: @vesterisenteemu

Facebook: https://www.facebook.com/standupkoomikkoteemuvesterinen

Juha Klaavu, Lapsuuden kehityksellinen trauma -kirjan kirjoittaja ja psykoanalyyttinen psykoterapeutti (Valvira, Kela, EFPP), Jungilainen psykoanalyytikko (C.G.Jung Institute Zürich, FEGAP, IAAP) kiinnostui jo psykoterapeutti-uransa alussa emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta ihmiseen ja ihmisen hyvinvointiin. Varmasti jokainen psykoterapeutti kohtaa trauman jälkiä ihmisessä, mutta Juhaa alkoi erityisesti kiinnostamaan kehityksellinen trauma. 

Juha kertoo kehityksellisen trauman syntymisen olevan mutkikas prosessi: 

— Trauman ajatellaan olevan yksittäinen tapaus, joka ylittää ihmisen sietokyvyn, josta seuraa eri tasoilla ilmeneviä psyykkisiä, ruumiillisia, hermostollisia ongelmia. Toki traumaattiset kokemukset voivat olla toistuvia, traumaattiseen lapsuuteen mahtuu usein monia traumaattisia kokemuksia.

— Kehityksellinen trauma on nimenomaan kehitys-vuorovaikutussuhteisiin liittyvä trauma, joka alkaa elämän ensimmäisen vuoden aikana suhteessa äitiin, siitä kerroksittain rakentuen myös muihin tärkeisiin ihmisiin. Eli aina tulee kerroksia lisää, mutta ydin on ihan siinä dyadissa äidin ja vauvan välillä. Jos vauvaa tai lasta ei emotionaalisesti nähdä, kuulla tai kohdata, vauvan kokemus on, että minut on hylätty. Hylkääminen voi olla fyysistä, äidin poissaoloa. Tai vaikka äiti olisi fyysisesti läsnä, mutta vauva ei saa emotionaalista läsnäoloa, vaan pelkkää mekaanista hoitoa tätä seuraa emotionaalisen hylkäämisen kokemus, josta alkaa muodostua väärä identiteetti. Ihminen yleensä alkaa ajatella olevansa arvoton, valuvikainen, jotenkin viallinen, paha, häpeällinen, että kaikki ajatukset, olemus, kaikki on huonoa, väärää, häpeällistä ja ihminen on mystisesti kaikkein pahaan syypää. Eli kehityksellinen trauma vaikuttaa identiteettiin, minuuden kehitykseen, Juha kertoo.

Monet kehityksellisestä traumasta kärsivät ihmiset ovat käyneet läpi jopa useita psykoterapiaprosesseja löytämättä itselleen apua. Tämän seurauksena olo on voinut entisestään heiketä, varsinkin jos on muodostunut kokemus että on niin “huono, että edes psykoterapia ei voi auttaa”. Vasta kun ymmärrys nimenomaan kehityksellisen trauman ja sen minätilojen merkityksestä ja toipumisesta alkaa kehittyä, voi toipuminen alkaa. 

Ymmärrystä kehityksellisestä traumasta ja muista traumoista olisi hyvä olla varhaiskasvatuksen, koulun ja lastensuojeluyksiköiden puitteissa sekä psykiatrian osastoilla ja muualla, erityisesti tietenkin kodeissa.

Täältä löydät lisätietoa jaksossa esiin nostetuista asioista sekä Juha Klaavun työstä ja ajatuksista: 

https://www.jormatahka.com/hoito-treatment/

https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu

https://www.klaavu.fi/

https://www.instagram.com/lapsuudenkehityksellinentrauma/

https://www.facebook.com/psykoterapeutti.juhaklaavu.9/

http://www.klaavu.fi/

Luentoja kehityksellisestä traumasta ja Jungilaisuudesta youtubessa:

https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu

Tutustu kirjaan Lapsuuden kehityksellinen trauma:

https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/lapsuuden-kehityksellinen-trauma/4428065

Podcast kehityksellisen trauman vaikutuksista työelämässä:

https://podcasts.bcast.fm/e/xnv3lpq8-kehityksellinen-trauma-vaerittaeae-ihmisen-maailman-vaeaerin-vieraan-juha-klaavu

Katso infoa alkavista terapiaryhmistä:

https://juhaklaavu.liquidblox.com/Ryhmapsykoterapia+-+Juha+Klaavu

Emilia Elisabet Lahti on johtajuuden kehittämisen parissa työskentelevä tekniikan tohtori. Tohtorinväitöskirjansa Elisabet teki Sisun hellästä mutta periksiantamattomasta voimasta. Sisu on Elisabetin mukaan moniulotteinen prosessi, jonka kautta yksilöt ja yhteisöt voivat voittaa henkilökohtaiset haasteensa ja selvitä yli äärimmäisten vaikeuksin, samoin kuin traumasta toipuessa. Henkilökohtainen trauma ohjasikin Elisabet Lahtea tutkimaan sisua ja sen voimaa.

Lempeän, eteenpäin ja toipumaan vievän sisun kautta voi löytää enemmän kuin “vain” toipumista. Traumasta voi kummuta post-traumaattista kasvua, jolloin huomataan, miten äärimmäisen vaikeat kokemukset voivat auttaa synnyttämään entistä syvempää myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Tämä voi tapahtua silloin, kun tarvittavat ainekset toipumiseen ovat olemassa taustalla. Silloin trauma ei vedä meitä erilleen itsestämme ja yhteisöstämme, vaan lähemmäs toisiamme. 

Sisu on se sisäinen voima, johon kurottaudumme silloin, kun tuntuu että mitään ei ole enää jäljellä. 

 

Näistä linkeistä löydät lisätietoa Elisabet Lahden teksteistä ja puheista: 

https://www.sisulab.com/post/research-on-sisu-links-material-articles

https://www.sisulab.com/blog

Kannattaa myös etsiä käsiinsä Elisabetin kirja Gentle power <3 Elisabet Lahti on puhunut mm. Stanfordin yliopiston, TEDx:n, Singularity yliopiston, Accenturen ja Facebookin tilaisuuksissa ja hänen työstään ovat kirjoittaneet Business Insider, The New Yorker ja Forbes. Vuonna 2015 hänet valittiin tuhansien hakijoiden joukosta Singularity Universityn koulutusohjelmaan NASA:n kampukselle Piilaaksoon, jonka ytimessä on teknologian käyttäminen yhteiskunnan merkittävien ongelmien ratkaisemiseen.

Voiko jokin niin arkinen asia kuin uni, leikki ja mielikuvitus auttaa meitä toipumaan menneisyyden taakoista? Psykologi, emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki-Gitai kertoo mielenkiintoisista tutkimuksistaan traumatisoitumisesta ja toipumisesta. Raija-Leenan tutkimusalueina Tampereen yliopistossa olivat traumakokemukset, mielenterveys ja kehityksellinen psykopatologia.

Uni voi olla terapeuttista, kuntouttavaa, silloin kun siinä on useita erilaisia tunteita läsnä, ja kun unesta tulee ehjä narratiivi, jossa on alku ja loppu ja jopa jonkinlainen opetus lopussa. Unta voi ikään kuin jalostaa, työstämällä omia unia vaikkapa sen kautta, että merkitsee uniaan herätessään muistiin. Unille voi myös itse työstää parempaa tarinaa. Tutkimuksissa on huomattu, miten tärkeää kaikki vuorokauden tunnit ovat toipumisessa, joten myös yön eli unen tunnit on hyvä saada hyödynnettyä tervehtymiselle. Unia kannattaa kirjoittaa ylös vaikka vihkoon, niitä kammottavia ja pelottaviakin, ja jonkin ajan kuluttua tutkia ja havainnoida, mikä unessa toistuu ja mitä unet ehkä haluavat meille kertoa. Myös unissa tapahtuvaa muutosta on tärkeää pohtia.

Huolestuttavinta — ja myös tutkimusten mukaan merkittävää yksilön mielenterveydelle on se, jos joku ei koskaan muista uniaan. Hyvä uutinen on se, että unia pystyy ikään kuin kutsumaan. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää tiedostaa että jo keskustelu unista, niissä toistuvista elementeistä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa työstää unia kohti tervehdyttävämpiä, vivahdeikkaampia narratiivejä.

Leikin, loruttelun ja mielikuvituksen kautta ihminen voi työstää hyvin syvällä sisimmässä olevia tunteita ja muistoja. Leikki on usein lapsen avain vaikean asian käsittelyyn, leikin kautta esimerkiksi traumaattinen muisto voi tulla käsiteltävämmäksi ja helpommaksi kantaa, ja paraneminen voi näin alkaa.

Lapsille laulettavat laulut ovat jo itsessään terapeuttisia ja hoitavia. Laulajan ei tarvitse olla musikaalinen tai laulaa puhtaasti, tärkeintä on että lauluissa on emootioita, tunteita mukana.

Jenni Huikuri puhui miehensä kanssa puhelimessa, kun linjan toisessa päässä pamahti. Jennin mies oli päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhaan, ajamalla päin vastaantulevaa tukkirekkaa. Seurasi surun ja tuskan täyttämiä päiviä, viikkoja ja vuosia.Lapset pakottivat kuitenkin jaksamaan arjessa, vaikka Jennistä tuntuikin niin pahalta, että hän olisi mieluusti seurannut miestään.

Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Masennusta tai mielenterveyden häiriöitä ei tarvitse pelätä eikä hävetä. Häpeä pitää otteessaan turhaan, apua kannattaa hakea aina, sanoo Jenni, rohkea nainen.

Jenni oli työskennellyt suntiona Mikaelin seurakunnassa, ja nähnyt miten diakoniatyöntekijät kohtasivat kärsiviä ja apua tarvitsevia ihmisiä. Haaveissa eli toive toimia samalla tavalla itsekin. Nyt Jenni on lähes valmis diakoni, ja auttaa itse kipua kantavia kanssakulkijoita.

Haluaisin sanoa kaikille, että toivoa on. Ja että ei ole häpeä hakea apua, jos sitä tarvitsee. Se on se, mitä minä olen yrittänyt kertoa ihmisille, että jos tuntuu pahalta, niin menisi rohkeasti sinne terapiaan. Ja mullekin oli iso kynnys lähteä sinne traumaterapiaan silloin mun puolison kuoleman jälkeen. Mä mietin sitä hirveän pitkään, että no voiks mä nyt mennä sinne. Ja ehkä täällä on ihmisiä, jotka tarvii sitä enemmän kuin minä. Mutta sitten kun mä sinne menin, niin mä huomasinkin, että ei se ollutkaan niin paha juttu.

Kivun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse olla yksin. Apua löytyy, uskalla hakea sitä! Jennin tarina rohkaisee meitä hakeutumaan avun piiriin ja tavoittelemaan unelmia toipumisen jälkeen. Kiitos Jenni mukanaolostasi Traumainformoitu Toivo -podcastissa.

Kaisa Tammi kertoo trauman vankina elämisestä, siitä, miten vankilat on usein traumatisoituneiden, kipua kokeneiden ihmisten keskittymiä. Vankilanjohtajan työssä ihmisten pahoinvointi tuli käsinkosketeltavaksi.

Kaisan mukaan Suomessa on noin 3000 tällä hetkellä vangittua ihmistä, ja heistä ei kai juuri löydy ketään, jolle ei olisi jotakin epäsuotuisaa tapahtumaa elämän varrella sattunut. Viimeistään oma rikos yleensä on todella poikkeava kokemus. Samalla Kaisa muistuttaa, että ei väheksy aikuisen ihmisen valintojen arvoa. Jokaisella on aina vastuu omista valinnoista.

On kuitenkin paljon asioita, jotka kaventavat ihmisen kykyä tehdä valintoja. Kaikista vangeista noin joka viides vanki oli lapsena tullut kotona pahoinpitelyksi. Joka neljäs vanki on tullut sijoitetuksi perheensä ulkopuolelle, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta. 10 prosenttia vangeista on kokenut lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Naisvangit näyttäytyvät tässä vielä enemmän kärsineinä, heillä seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen on vielä paljon paljon yleisempää. Tässä valossa tarkasteltuna tulee selvästi ilmi se, miten tärkeää olisi toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset voisivat kokonaisvaltaitaisesti terveemmin juuri tärkeinä varhaisvuosina.

Kaisa Tammi onkin halunnut johtajana panostaa siihen, että ihmiset voisivat paremmin edes vankilassa. Hyvinvointi on myös turvallisuuskysymys — jos vangit voivat paremmin, vankilassa on kaikilla turvallisempaa.

Useilla elinkautisvangeilla on Kaisan mukaan tarve alleviivata sitä, että heillä on ollut todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Miksi? Tämä on Kaisan mukaan todella erityistä ja pohdituttuvaa, ja olisikin mielenkiintoista, jos joku lähtisi tarkemmin tutkimaan asiaa, koska Kaisa ajattelee että tuo ei ehkä ole ihan koko totuus.

Toivon löytymisen huomaa Kaisan mukaan siitä, että menneisyydessä koettu tuska käynnistää halun työskennellä ja nähdä vaivaa paremman tulevaisuuden eteen. Että enää ei jäädä menneisyyden ja trauman vangiksi, vaan tehdään töitä toipumisen eteen. Silloin toivo on löytynyt. Toivo on mielettömän tärkeää, se ohjaa meitä parempaan huomiseen.

Vieraana Risto Lappeteläinen, psykologi sekä erityistason psykoterapeutti. Traumatisoituminen ei aina vaadi graaveja tapahtumia. Myös lapsen jääminen vaille vanhempien tukea ja emotionaalista lähellä oloa saa aikaan häpeän kokemusta, ajatusta siitä, että minä en ole minkään arvoinen. Kaikki, mitä olemme kokeneet on ikään kuin jäänyt meidän sisällemme, ytimeen, ja sieltä käsin ne edelleen vaikuttavat meissä.

Arvokkainta, mitä asiakas tai potilas voi asiakassuhteessa on saada kokemus siitä, että hänet on kuultu ja nähty, hänen kanssaan on syntynyt yhteys. Se jo itsessään on usein parantavaa, että koetaan jonkun olevan viimeinkin samalla aaltopituudella. Työntekijän onkin syytä tutkia omaa defensiivisyyttään eli ahdistusherkkyyttään ja siitä aiheutuvia puolustusreaktioita. Traumaa kantava asiakas ei välttämättä kerro kipujaan tällaiselle työntekijälle – hän voi olla lapsuudestaan lähtien oppinut suojelemaan lähipiiriään ja muita omalta pahalta ololtaan. Näin torjunta ja jumittaminen siirtyy myös auttamistilanteeseen. Usein tämä johtuu auttajan ahdistusherkkyydestä, jonka emotionaalista traumaa kantava erittäin helposti aistii.

Lapset voivat kokea saman perheen sisällä kasvamisen hyvin eri tavoilla. Sanotaankin, että perheen jokaisella lapsella on eri äiti ja isä – he kasvavat eri elämäntilanteissa olevien vanhempien hoidossa. Jollakulla sisaruksella voi olla paremmat olosuhteet ja eväät elämälle, vaikka kaikki kasvavat samassa perheessä. Siksi lapset myös kokevat perheen ilmapiirin ja olosuhteet hyvin erilaisilla tavoilla. Emotionaalinen trauma voi toimia ylisukupolvisena taakkana, joka rikkoo myös perheen sisäisiä suhteita.

Meissä vaikuttaa siis eletty ja koettu. Jos joku on esimerkiksi käynyt läpi kipeän kriisin tietyn ikäisenä, voi oman lapsen kasvu samanikäiseksi synnyttää sanatonta pahaa oloa ja ahdistusta. Tällöin tarvitaan lempeää terapeuttista vierellä kulkemista. Paranemista voi toki tapahtua myös arjen ihmissuhteissa, tämä tulee aina muistaa. Silti juuri psykoterapeuttinen työskentely voi olla avain ehyempään huomiseen.

Pirkko Siltala: TAAKKASIIRTYMÄ – Trauman siirto yli sukupolvien
https://www.therapeia-saatio.fi/julkaisujen_tilaus/kirjojen_puffit/siltala_pirkko_taakkasiirtym%C3%A4_2016/