Meidän pieni tiimi tekee tiiviisti työtä yhdessä.
Piirissä, saman asian ympärillä. Päivystystyötä vaativien asioiden äärellä.
Arvostan valtavasti tiimiläisteni tietoa, viisautta ja osaamista. Meillä on erilaisia koulutuksia, ammattinimikkeitä ja vastuita. Aina kun mahdollista, emme piirrä osaamisen väliin viivoja tai muureja.
Ensimmäinen kysymys ei ole kenen tehtävä tämä on?
Kysytään kuka ehtii, kuka osaa tämän parhaiten juuri nyt – ja miten saamme tämän yhdessä hoidettua?
Joskus minä tiedän, miten edetään. Joskus (aika usein) vieressä oleva tietää paremmin. Joku ottaa puhelun, toinen selvittää, kolmas huomaa jotakin, mitä muut eivät. Joskus yksi kantaa enemmän, koska toisella ei juuri sillä hetkellä ole siipiä ja kengät painavat liikaa.
Siinä on hyvän tiimin voima.
Se ei poista ammatillisia vastuita. Tunnemme oman ja toistemme osaamisen niin hyvin, että uskallamme käyttää sitä yhteiseksi hyväksi.
Joku toinen kantaa sen puhelun, jotta saan ladattua voimia seuraavaan kohtaamiseen. Hetken itselleni. Tunnen kehossa ja silmänurkissa meidän porukan yhteistyön voiman.
Kuormittavassa työssä puhutaan paljon yksilön palautumisesta ja resilienssistä. Mutta mitä vaativampaa työ on, sitä tärkeämpi on toinen kysymys:
Miten me pidämme toisemme työkykyisinä, toimintakykyisinä ja toiveikkaina?
Ammatillinen toivo ei aina synny yksilön sisältä. Joskus se syntyy piirissä.
Kun oma voima on hetkeksi lopussa, se lainataan toiselta. Siinä lähellä piirissä olevalta. Piirissä voima voi kulkea kädestä käteen eikä katkea matkalla. Kun yksi väsyy, toinen pitää hetken vähän lujemmin kiinni.
Ehkä sateenvarjokin toimii parhaiten juuri niin.
Rivissä jokainen tarvitsee helposti omansa. Mutta piirissä saman sateenvarjon alle mahtuu useampi. Suoja ei ole vain minun tai sinun. Se on meidän. Sen alla voi hetken hengittää ja kerätä voimia.
Emme voi estää kaikkea sadetta emmekä tuulia, jotka joskus osuvat työhömme kovaa. Mutta piirissä meidän ei tarvitse seistä niitä vasten yksin.
Piirros: Lucas Talja