Unet ja leikki trauman parantajina - vieraana emerita professori Raija-Leena Punamäki-Gitai

Voiko jokin niin arkinen asia kuin uni, leikki ja mielikuvitus auttaa meitä toipumaan menneisyyden taakoista? Psykologi, emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki-Gitai kertoo mielenkiintoisista tutkimuksistaan traumatisoitumisesta ja toipumisesta. Raija-Leenan tutkimusalueina Tampereen yliopistossa olivat traumakokemukset, mielenterveys ja kehityksellinen psykopatologia. 

Uni voi olla terapeuttista, kuntouttavaa, silloin kun siinä on useita erilaisia tunteita läsnä, ja kun unesta tulee ehjä narratiivi, jossa on alku ja loppu ja jopa jonkinlainen opetus lopussa. Unta voi ikään kuin jalostaa, työstämällä omia unia vaikkapa sen kautta, että merkitsee uniaan herätessään muistiin. Unille voi myös itse työstää parempaa tarinaa. Tutkimuksissa on huomattu, miten tärkeää kaikki vuorokauden tunnit ovat toipumisessa, joten myös yön eli unen tunnit on hyvä saada hyödynnettyä tervehtymiselle. Unia kannattaa kirjoittaa ylös vaikka vihkoon, niitä kammottavia ja pelottaviakin, ja jonkin ajan kuluttua tutkia ja havainnoida, mikä unessa toistuu ja mitä unet ehkä haluavat meille kertoa. Myös unissa tapahtuvaa muutosta on tärkeää pohtia. 

Huolestuttavinta — ja myös tutkimusten mukaan merkittävää yksilön mielenterveydelle on se, jos joku ei koskaan muista uniaan. Hyvä uutinen on se, että unia pystyy ikään kuin kutsumaan. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää tiedostaa että jo keskustelu unista, niissä toistuvista elementeistä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa työstää unia kohti tervehdyttävämpiä, vivahdeikkaampia narratiivejä. 

Leikin, loruttelun ja mielikuvituksen kautta ihminen voi työstää hyvin syvällä sisimmässä olevia tunteita ja muistoja. Leikki on usein lapsen avain vaikean asian käsittelyyn, leikin kautta esimerkiksi traumaattinen muisto voi tulla käsiteltävämmäksi ja helpommaksi kantaa, ja paraneminen voi näin alkaa. 

Lapsille laulettavat laulut ovat jo itsessään terapeuttisia ja hoitavia. Laulajan ei tarvitse olla musikaalinen tai laulaa puhtaasti, tärkeintä on että lauluissa on emootioita, tunteita mukana.

Täältä löydät Raija-Leenan julkaisuja https://orcid.org/0000-0003-4385-3073

Viimeisin tutkimusprojekti https://research.tuni.fi/tasa/ 



Löydät meidät myös seuraavista palveluista:

Traumainformoitu Toivo sivut
Youtube
Facebook
Twitter @TraumaToivo


Traumainformoitu Toivo host: Aster Hedman. Jinkut: Beni