2. Traumalla voi olla pitkäkestoiset seuraukset

Emotionaalinen traumatisoituminen aiheuttaa monenlaisia vahingollisia tapahtumaketjuja ihmisen mielessä ja kehossa. Pitkäkestoisesta stressistä kärsivän ihmisen aivoissa voidaan nähdä traumatisoitumisen aiheuttamia muutoksia. Muun muassa muistista vastaavan hippokampuksen koko on heillä selvästi pienempi vaikeuttaen esimerkiksi uusien asioiden oppimista. (Van Der Kolk 2003; Van Der Kolk 2017, 53-62; Burke Harris 2019, 105-109.)

TAULUKKO 1. Traumatisoitumisen vaikutukset aivoille (Van Der Kolk 2017; Burke Harris 2019.)

aivot normaalitilassatrauman vaurioittamat aivot
amygdalataistele tai pakene-reaktio vaaran uhatessataistele tai pakene-reaktiolle herkistymistä, altistumista vaaran huomioimiselle
hippokampussiirtää ja prosessoi tietoa ja tapahtumia muistoiksi säilöö muistikuvia virheellisesti ja epäjohdonmukaisesti, vaikeuttaa uuden oppimista ja mieleen painamista
prefrontal cortexedistynyt ajattelu, päätöksenteko, tarkoituksenmukainen käytöstoimintahäiriöt ajatusten prosessoinnissa, heikentynyt päätöksenteko, epäasialliset reaktiot eri tilanteisiin
(HPA) axisvapauttaa mm. kortisonia stressitekijöiden hallitsemiseksiyliaktiivinen kortisonin eritys johtaa epätasapainoon lisäten ahdistuksen ja stressin kokemusta

Emotionaalinen trauma muuttaa aivojen ja kehomielen (kehon ja mielen kokonaisuus) tapaa käsitellä ja vastaanottaa mielihyvän kokemisen, luottamuksen, itsesäätelyn ja liittymisen kokemuksia (Van Der Kolk 2017). Lohdullinen tieto on, että traumatisoitumisen aiheuttamat muutokset ja vaikeus tiedon prosessoinnissa eivät ole lopullisia. Oikea hoito auttaa kehoa sekä mieltä toipumaan, ja tutkimusten mukaan muun muassa aivoissa tapahtuneet muutokset voivat neutralisoitua. (Van Der Kolk 2017; Burke Harris 2019; Kseib 2019.)

Vanhempien kokema vahingollinen stressi voi siirtyä sukupolvelta toiselle epigeneettisenä (kirjaimelllisesti geenin päällä tapahtuvana muutoksena). Rottakokeissa on saatu mielenkiintoisia tuloksia siitä miten poikaset, joiden äiti nuoli ja hoivasi jälkeläisiään runsaasti ensimmäisinä elinpäivinä, olivat tasapainoisempia ja erittivät vähemmän stressihormonia kuormittavissa tilanteissa. Kyky toipua koettelemuksista paremmin, eli resilienssi, säilyi vahvempana läpi eliniän. Raskaana olevan naisen kokemalla suurella stressillä saattaa olla merkittäviä epigeneettisiä vaikutuksia syntymättömälle lapselle. Nämä muutokset myös säilyivät myöhemmille sukupolville (Van Der Kolk 2017, 190.)

Polyvagaalinen teoria

Polyvagaalinen teoria selittää paitsi trauman vaikutusta mutta myös traumasta paranemista. Stephen Porges esitteli polyvagaalisen teorian vuonna 1994. Teoria rakentuu alunperin Darwinin havainnoille ja kiertäjä- eli vagushermon ja sen haarojen toimintaan. Vagushermoon yhdistyy muun muassa sydän, keuhkot, vatsa, suolisto ja muita sisäelimiä, ikäänkuin “yhdistäen aivomme muuhun kehoon”. Teoria auttaa ymmärtämään, miksi joissain tilanteissa ihminen voi kokea suorastaan hämmästyttävän syvää rauhaa eli miten lempeä ja iloinen katse voi “lämmittää” vastaanottajaansa joka solua myöten, ja miksi joissain tilanteissa joudumme raivon valtaan tai lamaannumme henkisen jähmettymisen tasolle. (Van Der Kolk 2017, 98-99.) 

Kuva: Ninamaria Elisabet

Polyvagaalisen teorian kautta ymmärrämme, miksi keskittyminen vuorovaikutukseen ja lähellämme olevan ihmisen tunteisiin voi jäsentää olotilaamme ja poistaa pelkoa. Kehomme kokonaisvaltaisesti tunnistama tai välittämä viesti “tässä, minun kanssani olet turvassa” on hyvin tervehdyttävä. Kykenemme siis havaitsemaan ja tulkitsemaan toisen ihmisen olotilaa todella tarkasti aistien vaaran pienestäkin merkistä, ilmeen kiristymisestä tai hartioiden jännittymisestä. Aivoissamme sijaitsevat peilisolut havaitsevat lähellämme olevan ihmisen olotilan hämmästyttävästi – tosin tulkinnat teemme aiempien kokemuksiemme mukaisesti – ja kehomme säätää omaa tilaansa havaintojen kautta. Hyvin karkeasti kärjistettynä kaikki psyykkiset kärsimykset juontuvatkin vaikeuksista luoda ja ylläpitää tyydyttäviä, vastavuoroisia ihmissuhteita, tai vireystilan säätelyn ongelmista, jolloin kuvaan astuvat hallitsemattomat raivokohtaukset tai sulkeutuminen. (Van Der Kolk 2017, 98-99.) 

Hermoston ja mielen yhteys selittää hyvin sen, miksi koemme psyykkisiä reaktioita fyysisinä. Jännitys oksettaa tai saa vatsan toiminnan sekaisin. Ahdistuneisuus voi tuntua paineena rinnassa. Emotionaalinen trauma voi oireilla monella tavalla kehossa, esimerkiksi toiminnallisina oireina, fibromyelgiana, ärtyneen paksunsuolen oireyhtymänä tai muuna kroonisena kipuna (Van Der Kolk 2017; Kseib 2019.)

Polyvagaalinen teoria hermoston toiminnasta tuo taistele ja pakene-reaktiolle kolmannen, erittäin tärkeän ulottuvuuden. Jos eläin ei voi taistella eikä paeta se jähmettyy, alistuu. Tapahtuu ikään kuin valekuolema. Ihmisellä lamaannu-reaktiota esiintyy traumatisoitumisen seurauksena, alistumisena, kun vahingolliseen tilanteeseen on jostain syystä pakko jäädä. Tämä on hyvin vahingollista yksilön hyvinvoinnille, mutta erityisen vaurioittavaa kehittyvälle lapselle (Van Der Kolk 2017, 100.)

Polyvagaalinen teoria esittelee siis kolme fysiologista tilaa jotka määrittävät sen, miten turvallisina koemme ympäristömme. Sosiaalista liittymistä tapahtuu kun vaaran uhatessa hakeudumme lähellä olevien ihmisten seuraan saamaan turvaa. Jos emme saa apua, elimistö turvautuu taistele tai pakene -reaktioon. Jos tämäkään ei auta, elimistö sulkee toimintojaan pois, jolloin seurauksena on jähmettyminen tai romahtaminen. Kaikissa näissä toiminnoissa vagushermolla on tärkeä rooli. Taistele tai pakene -reaktio saa olon energiseksi, siksi monet traumatisoituneet kokevat olevansa todella elossa vain kokiessaan vaaran tunnetta. Lamaantuminen on myös vagushermon toiminnan seurausta. On hyvin valitettavaa että pitkäkestoinen lamaantuminen tulkitaan usein masentuneisuudeksi, jolloin hoito kohdistetaan oireeseen eikä varsinaiseen syyhyn. (Van Der Kolk 2017, 102-104.)

Monet traumatisoituneet kokevat olevansa todella elossa vain kokiessaan vaaran tunnetta

Kuva 1. Polyvagaalinen teoria ja vireystilaikkuna tikapuina. (Van Der Kolk 2017).

Kuva 1 esittelee polyvagaalisen teorian tikapuina. Jos yksilön saamat virikkeet ja ärsykkeet pysyvät sopivalla tasolla, ihmisen toiminta- ja liittymiskyky säilyy hyvänä. Jatkuva uhkien kokeminen, joko todellisten kuviteltujen, saa aikaan ylivireyttä, aggressiota ja hankaloittaa sosiaalisia suhteita. Ihminen ikäänkuin “tipahtaa” alemmalle tikapuulle. Kuormittavan tilanteen jatkuminen saattaa johtaa lopulta lamaantumiseen. Tikapuiden pohjalle tipahtaneen ihmisen käytökseen sopivat masennusoireet usein hyvin. (Van Der Kolk 2017)

Traumatietoisuus on osaltaan myös polyvagaalisen teorian ymmärtämistä ja soveltamista. Polyvagaalinen teoria = Tiede siitä, miten voimme kokea olevamme riittävän turvassa, rakastuaksemme hyvään elämään. (Debb Dana)

Polyvagal Theory…the science of feeling safe enough to fall in love with life and take the risks of living. (Debb Dana)

Kestävää psykiatriaa

Psykiatrian erikoislääkäri Anssi Leikola kertoo kestävän psykiatrian mallista, jossa hoito on osa yhteiskunnallista kestävää kehitystä, ja asiakasta kohdataan kokonaisvaltaisesti: 

Tarvitaan enemmän aitoa kohtaamista! Traumainformoitu näkökulma psyykkisten häiriöiden hoidossa on erittäin tärkeää, koska silloin ymmärretään syvemmin, mistä on kysymys. Trauma on kätkeytyneenä, näkymättömissä, mutta silti se vaikuttaa koko ajan taustalla. Traumataustan huomioiminen on yksi lähestymistapa koko psykiatriaan. Menneisyyden kokemukset, jotka rajoittavat nykyelämää ja kasvua tai kehitystä vaikuttavat vahvasti ihmiseen ja hänen vointiinsa. ACE-tutkimus kuvaa hyvin lapsuuden kokemusten suurta korrelaatiota myöhempään aikuisiän terveyteen ja toisaalta sairastavuuteen. Vaikutukset välittyvät suurelta osin stressinsäätelyjärjestelmän häiriöinä, yksilön puolustautumiskyvyn heikentymisenä tai epäasianmukaisena toimintana. Polyvagaalisen teorian kautta ymmärrämme tarkemmin, miten trauma vaikuttaa aikuisiän terveyden perustaan. – Anssi Leikola

Psykiatrian näkemys psyykkisistä sairauksista aivokemian häiriöinä ei ole välttämättä ollenkaan ristiriidassa trauma-ajattelun kanssa. Stressin säätelyä voidaan monesti auttaa myös lääkkein. Turvallisuutta herättävä vuorovaikutus toimii samansuuntaisesti. Traumatunteet ovat pahimmillaan sietämättömiä, niiden hoito vaatii pitkäjänteisyyttä, kunnes ne menettävät alkukantaisen voimansa onnistuneen hoidon myötä. -Anssi Leikola

Kuva: Ninamaria Elisabet