1. Traumainformoitu orientaatio auttamistyössä

Traumainformoitu orientaatio auttamistyössä on ymmärrystä ja tietoisuutta emotionaalisen trauman vaikutuksesta yksilön kykyyn olla oman elämänsä aktiivinen toimija. Näkemällä yksilöiden vahingollisen käyttäytymisen eli oireilun taakse ja ymmärtämällä taustalla vaikuttavat syyt – psyykkisen trauman aiheuttamat jopa neurobiologiset muutokset – voimme toteuttaa vaikuttavampaa ja tehokkaampaa auttamistyötä (Leitch 2017).

Kuva: Ninamaria Elisabet

Traumatietoinen näkökulma pyrkii vakauttamaan yksilön arkea ja vahvistamaan asiakkaan voimaantumista unohtamatta emotionaalisen trauman vaikutusta ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Näkökulma siirtyy ajatukseen “mitä sinulle on tapahtunut” ajatuksen “mikä sinussa on vikana” sijaan. (Fallot & Harris 2009; Kuvajainen & Linner Matikka 2019.)

Ei enää: Mikä sinussa on vikana, vaan ”mitä sinulle on tapahtunut?”

Traumainformoitu orientaatio ymmärretään nykyään laajana käsitteenä, jonka mukaan suuri joukko ihmisiä kärsii ainakin jonkinasteisesta traumatisoitumisesta. Traumainformoidussa orientaatiossa traumatisoitumisen seuraukset ihmisen toimintakyvylle tunnistetaan ja tiedostetaan. Uudelleen traumatisoitumista pyritään estämään psykoedukaation (psykoedukaatio on itsensä ja reaktioidensa tuntemista sekä tunnistamista, tiedostettua vastuunottoa omasta elämästä ja hyvinvoinnista sekä oppimista omaan hyvinvointiin vaikuttavista asioista), yksilön arjen vakauttamisen ja asiakkaan omaa toimijuutta korostavan asiakastyön kautta. (Leicth 2017, 2-3; Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Ganga 2017.) 

Menetelmässä ymmärretään erityisesti trauman vaikutus kognitiivisen toiminnan kehitykselle sekä hermoston toiminnalle ja nähdään yksilön itselle vahingollinen käytös (esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttö) epätoivoisena yrityksenä selviytyä arjesta. Traumainformoitua näkökulmaa hyödynnettäessä huomioidaan vahvasti myös auttajan hyvinvointi. Traumaymmärrys lisää auttajan hyvinvointia ja sietokykyä (resilienssiä) jo tuomalla lisää tietoa vahingoittavan stressin vaikutuksista. (Leicth 2017; Hales, Nochajski, Green, Hitzel & Woike-Ganga 2017.) 

Traumainformoidun orientaation toteuttaminen arjessa ei kuitenkaan ole traumakokemuksen läpikäymistä. On tärkeää, että ensin on saatu riittävät keinot arjessa selviämiseen. Traumakokemusten läpikäynti voi olla vahingoittavaa, jos riittäviä selviytymiskeinoja kipeiden tunteiden ja muistojen läpikäymiseen ei vielä ole. Joka tapauksessa trauman aktiivisen käsittelyn tulisi tapahtua esimerkiksi traumaan erikoistuneen psykoterapeutin avulla.

Mistä traumainformoitu orientaatio sai alkunsa?

Toisen maailmansodan jälkeen USA:ssa huomattiin, miten sodasta palaavilla veteraaneilla saattoi olla kummallisia, selittämättömiä raivokohtauksia ja erikoisen paljon päihde- sekä mielenterveysongelmia. Ilmiötä tutkittaessa tarkemmin todettiin että entisten sotilaiden itseä vahingoittava käyttäytyminen oli yleensä sitä suurempaa, mitä raskaampia heidän traumaattiset kokemuksensa sotatilanteista olivat olleet. Pikkuhiljaa ymmärrettiin, mikä vaikutus yksilön traumataustalla on hänen käyttäytymiselleen, ja vähitellen syntyi posttraumaattisen stressihäiriön — suomeksi traumaperäisen stressihäiriön — diagnoosi. (Van Der Kolk 2017.) 

Trauma on mikä tahansa tapahtuma, joka on ollut ylivoimainen kokijalleen ja jossa on jääty ilman riittävää ympäristön tai läheisten tukea. Trauman vaikutukset eivät näy ihmisessä välttämättä heti vaan jopa vasta vuosien kuluttua, erityisesti jos kyseessä on jatkuvaa traumaa aiheuttavat olosuhteet. Trauma jää tällöin piiloon, elämään ja vaikuttamaan yksilön kehoon, mieleen ja ajatusmalleihin. Uhkaavan tilanteen edessä keho erittää adrenaliinin lisäksi muitakin taisteluun tai pakoon valmistavia hormoneja kehon virittyessä vastaamaan uhkaan. Jos puolustautuminen jostakin syystä estyy, esimerkiksi traumaattisen tilanteen ollessa ylivoimainen, trauma voi ikäänkuin koteloitua kehoon. (Baldwin 2018, 39, 47; Van Der Kolk 2017.) Alle kolmivuotiaiden lasten kokemus traumatisoivista tapahtumista on yleensä vain kehollinen, koska lapsen kielen kehitys ei ole riittävän kehittynyttä traumanarratiivin eli ehjän tarinan muodostamiseen (Baldwin 2018, 48; Van Der Kolk 2017). 

Tutkittaessa lapsuudenajan haitallisten kokemusten vaikutusta ihmisen elinikäiselle terveydelle huomattiin, että mitä enemmän yksilö on lapsuudessaan kohdannut haitallisia kokemuksia, sitä heikompi on hänen aikuisiän terveytensä ja hyvinvointinsa (Fellitti ym 1998; Elomaa 2016; Korhonen 2020). Sosioekonomisilla eli taloudellisilla ja sosiaalisilla lähtökohdilla ei yllättäen ollut niinkään suurta merkitystä. Näitä ACE- eli Adverce Childhood Experiences eli lapsuuden ajan haitallisia kokemuksia tarkasteltaessa oivallettiin, miten varhainen traumatisoituminen vaikutti yksilöiden kykyyn tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Huomattiin myös selvä yhteys lapsuuden emotionaalisen traumatisoitumisen ja myöhempien elämän ongelmien, myös fyysisen sairastavuuden välillä. (Burke Harris 2019.)

– Menneisyyden kokemukset rajoittamassa nykyelämää ja yksilön kasvua ja kehitystä vaikuttavat vahvasti ihmisen hyvinvointiin. Ei ole välttämättä edes merkitystä sillä, millaisia lapsuuden ajan haitalliset kokemukset ovat. Jos ne muokkaavat ihmisen biologisia stressinsäätelymekanismeja, toimintakyky ja terveys voi vaarantua aikuisuudessa ratkaisevastikin, selventää psykiatrian erikoislääkäri Anssi Leikola.

Myös ongelmatasoinen päihteiden käyttö on usein ihmisen epätoivoista yritystä selviytyä vaikeiden tunteiden käsittelystä. On mielenkiintoista ja samalla riipaisevaa huomata tutkimuksista se, miten päihdeongelman vaikeusasteella ja yksilön traumatisoitumisella on usein selvää korrelaatiota. Lukuisten tutkimusten mukaan päihdeongelmaisilla ja erilaisista addiktioista kärsivillä henkilöillä on usein traumataustaa ja mitä vaikeampi päihdeongelma, sitä raskaampi traumatausta yleensä on (Goodman 2017; Fellitti ym. 1998; Conklin 2019). Traumatietoisuus päihdetyössä lähtee olettamuksesta, jossa päihdeongelmainen ihminen käyttää päihteitä oman olonsa säätelyyn. Henkilö käyttää päihteitä voidakseen saada hetken vapautusta aiemman traumatisoitumisen aiheuttamasta ahdistuksesta; ei välttämättä edes tunteakseen oloaan “hyväksi”, mutta edes “normaaliksi” – tai jopa turruttaa tunteensa kokonaan (Goodman 2017). Rauhoittavien, opiaattien sekä amfetamiinin väärinkäyttäjien joukossa traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyys on kaikkein suurinta. (Lotzin 2019).

Mutta emmehän me halua vahingoittaa itseämme, läheisiämme tai saati sitten lapsiamme. Miksi sitten niin usein käytännössä kuitenkin siirrämme kokemaamme tuskaa eteenpäin, vaikka se olisikin viimeinen asia, jota tietoisesti tahtoisimme tehdä? 

– Pitää muistaa, että usein traumatisoituminen on ylisukupolvista ja jotain mitä me emme välttämättä ymmärrä, Leikola sanoo. Vasta kun tunnistamme trauman ja realisoimme sen vaikutuksen, kierre voi katketa. Trauman integroiminen ja persoonallisuuden eheytyminen vaatii aina paljon ja toistuvaa ulkoista turvallisuutta, Anssi jatkaa.

Kun ymmärrämme, että ihmisen itseään ja ympäristöään vahingoittava käytös on normaalia reagoimista aikaisempiin epänormaaleihin tapahtumiiin, oma suhtautumisemme muuttuu ja voimme nähdä lähimmäisemme lempeän ymmärtämyksen silmin, kuitenkin aina kannustaen ihmistä kohti terveempiä ja kestävämpiä käyttäytymismalleja. Traumatietoinen näkökulma antaa toivoa, luo myötätuntoista suhtautumistapaa omien sekä toisten heikkouksien kohtaamiseen ja mahdollistaa uuden oppimisen. Näin pystymme paremmin auttamaan ihmistä ymmärtämään oman toimintansa taustalla olevat syyt, tukemalla ihmisen vakautumista ja ohjaamalla pienien positiivisten päivittäisten muutosten tekemisessä.

Haluatko saada syvempää tietoa traumainformoidusta orientaatiosta suomeksi? Klikkaa Iloa ja toivoa yhteisön Facebook-sivustolle Traumainformoitu sote ja ope:

https://www.facebook.com/traumainformoitu

ja nettisivustolle:

https://www.iloajatoivoa.fi/

Traumainformoidusta ja traumatietoisesta ajattelutavasta voivat hyötyä kaikki. Kun ymmärtää omia tunnehaavojaan ja käyttäytymistään paremmin voi myös ottaa vastuuta omasta tekemisestään ja vaikuttaa enemmän siihen, millaiseksi haluaa oman elämänsä muodostuvan. Ehkä kaikkein merkittävintä on ymmärtää se, että samalla kun traumatisoituminen on monella erilaisella tavalla vaikuttanut ajattelukykymme ja jopa aivojemme muovautumiseen, traumasta toipuminen parantaa toimintakykyämme. (Van Der Kolk 2017; Köngäs 2019, 105.)

Traumainformoitu orientaatio ei ole terapiaa tai kohdistu pelkästään ihmisiin joiden tiedetään olevan traumatisoituneita; se on ajattelu- ja työskentelytavan muuttamista traumainfomoiduksi ja näin yksilön ja yhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäväksi toiminnaksi. Traumainformoitua orientaatiota tarvitaan auttamistyössä käytännön tasolla, työn johtamisessa sekä erityisasiantuntijuudessa. Näkökulmaa hyödynnettäessä vältetään asiakkaan uudelleen traumatisoitumista auttamisprosessin aikana. (Vasquez & Boel-Studt 2017.)

Traumatietoisen orientaation perusperiaatteet:

  • TIEDOSTA TRAUMAN VAIKUTUKSET
  • TUNNISTA TRAUMAN OIREET
  • TOIMI VAKAUTTAVASTI
  • TORJU UUDELLEEN TRAUMATISOITUMISTA (Samsha 2014; Sarvela & Auvinen 2020)

Maailmanlaajuisesti traumainformoitu orientaatio on laajalti tunnustettua. Esimerkiksi USA:ssa on kongressitasolla tiedostettu traumainformoidun työn tarve (Traumainformed 2018). Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun orientaation pioneereja (Kuvajainen & Matikka 2019). Skotlannin traumainformoituun toimintaan voit tutustua täällä: https://www.gov.scot/news/identifying-and-responding-to-trauma/

Suomeksi traumainformoidusta orientaatiosta on kirjoitettu toistaiseksi vähän, eikä käsitteistö ole vielä vakiintunutta.  Traumainformoitu hoito ja hoiva ovat käytössä esiintyviä termejä tarkoittaen erityisesti hoitotyön kontekstissa toteutettavaa traumatietoista työtä. Traumatietoinen orientaatio ja traumainformoitu työote toistuvat taas puhuttaessa yleisesti mistä tahansa ihmistyöstä, jossa traumatietoisuuden elementit ovat mukana. Englanniksi esimerkiksi tieteelliset artikkelit ja alan julkaisut otsikoidaan yleensä käsitteellä trauma-informed care (suomeksi traumainformoitu hoito). Englanninkielen care-sanaan sisältyy myös sosiaalityön ulottuvuus, kun taas suomeksi hoito-sana ymmärretään enemmän sairaanhoidollisena käsitteenä.

Syksyllä 2020 ilmestyi kauan odotettu uutuus, usean sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen yhdessä kirjoittama traumainformoidusta orientaatiosta suomeksi kirjoitettu kirja. Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Miten traumainformoitua orientaatiota voi toteuttaa käytännön auttamistyössä? 

Vastaamassa ovat vaativan erityistason psykoterapeutti, musiikkiterapian professori (Wilfridin Yliopistosta Torontosta) Heidi Ahonen sekä psykiatrian erikoislääkäri, terapeutti Anssi Leikola

– Autonomisen hermoston toimintaa on hyvä ymmärtää ja tunnistaa uudenlaisen teorian kautta. Oleellista on tehdä työskentelemisestä yksilöllistä ja niin emotionaalisesti turvallista kuin mahdollista,  Anssi kertoo.

Heidi Ahosen mukaan traumainformoitu näkökulma on tärkeä osa auttajan toimintatapaa:

– Trauma on keskiössä kaikessa auttamistyössä, ja olisi tärkeää ajatella, että jokainen asiakas on potentiaalisesti vakavasti traumatisoitunut. Vaikka joku menisi lääkäriin valittamaan kipeää päätä, tulisi huomioida että taustalla voi olla traumakokemuksia. Ei tietenkään tarvitse eikä pidä kysyä ihmiseltä ensimmäisellä tapaamiskerralla, onko hän traumatisoitunut, mutta olisi tärkeä tunnistaa mahdollisuus traumaan jokaisella ihmisellä, Heidi sanoo

– Tai jos lapsi jolla on ADHD tulee kouluun, niin sen sijaan että ajateltaisiin että kyseessä on vain aivokemian häiriö huomioitaisiin että todennäköisesti mukana voi olla myös traumaa, Heidi jatkaa.

– Itsessä on tärkeää saavuttaa rauha, että pystyy välittämään sitä eteenpäin. Tätä kutsutaan vuorovaikutukselliseksi säätelyksi, joka onnistuessaan samalla vahvistaa autonomisen hermoston rakennetta. Turvallisuutta lisäävä asia on turvallinen ihmissuhde, kokemus siitä että olemme yhdessä tässä turvassa. Voin lisätä turvan kokemusta osoittamalla että näen ahdistuksesi, en selitä sitä pois, olemme yhdessä tässä. Ongelmat tulevat hyvin pitkälle siitä että työntekijä itse ahdistuu ja ohittaa asiakkaan viestit, myös nonverbaaliset. Työntekijän tulee luottaa omaan vaikuttavuuteensa, että hän uskaltaa olla läsnä asiakkaalle, sanoo Anssi.

– Perustyökalut kohtaavaan, turvalliseen läsnäoloon ovat tärkeitä. Hoidon jatkuvuus ja ennakoitavuus on keskeistä turvallisuuden luomisessa. Työntekijällä on itsellään tärkeää olla riittävä taustatuki, että hän tuntee tulevansa ymmärretyksi ongelmiensa ja työn herättämien tunteiden kanssa. Arjessa tehtävällä tavallisella auttamistyöllä, vaikkapa kolmannella sektorilla ja siinä mahdollistuvassa kohtaamisessa – ei siis pelkällä terapialla – voi olla suuri merkitys toipumiselle, Leikola jatkaa.